Esapekka Lappi ajaa Virossa rallin WRC-autolla

Esapekka Lappi
Esapekka Lappi. Kuva: Citroen Racing
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Esapekka Lappi ja kartanlukija Janne Ferm osallistuvat heinäkuussa järjestettävään Estonia-ralliin Citroenin WRC-autolla.

Rally Estonia toimii ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjan promootiokilpailuna. Kisajärjestäjien tavoitteena on houkutella kilpailuun ainakin yksi autokunta jokaisesta WRC-tallista.

Lappi on ensimmäinen WRC-tähti, jonka osallistuminen kilpailuun on vahvistettu. Lappi on kilpaillut aiemminkin Estonia-rallissa – vuonna 2014 hän sijoittui kisassa viidenneksi, kun se kuului EM-sarjaan.

Ensi kesän kisa tarjoaa loistavan tilaisuuden valmistautua Suomen MM-ralliin, sillä se järjestetään vain kolme viikkoa ennen Jyskälää.

– Suomen MM-ralli on erittäin tärkeä minulle. Olen mielissäni, että saan ylimääräisen tilaisuuden ajaa ja valmistautua mahdollisimman hyvin. Viron erikoiskokeet ovat samankaltaisia kuin Jyväskylän seudun pätkät, Lappi kertoo tiedotteessa.

Viime vuonna Rally Estoniaan osallistui kolme WRC-kuljettajaa: Ott Tänak Toyotalla, Hayden Paddon Hyundailla ja Craig Breen Citroenilla. Voiton vei virolainen supertähti Tänak.

Rally Estonia järjestetään 12.-14. heinäkuuta Etelä-Virossa. Otepään kaupunki toimii rallin keskuspaikkana.

Katso alta koostevideo viikonloppuna ajetun Argentiinan MM-rallin tapahtumista. Videolla näkyy muun muassa Esapekka Lapin raju ulosajo.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,260547″ ap mute floating=”1″ ]

Lue myös nämä