Esapekka Lapin kohtalo selviää vasta ensi vuonna?

Esapekka Lappi
Esapekka Lappi. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjan lanseeraustilaisuus on pidetty viimeisen parin vuoden aikana Birminghamissa Autosport International -messuilla. 

Ensi tammikuussa tilanne on kuitenkin toinen. Messujärjestäjät vahvistivat perjantaina, että virallista WRC-autojen esittelyä ei toteuteta Autosport Internationalin yhteydessä. Toyota esittelee samana viikonloppuna Yaris WRC:n ulkoasun Japanissa.

Varmaa kuitenkin on, että brittiläinen M-Sport Ford esittelee WRC-autonsa tammikuun toisena viikonloppuna Birminghamissa.

– Johtuen meistä riippumattomista syistä ASI:ssa ei valitettavasti nähdä virallista WRC-julkistusta. Paikalla on kuitenkin historic-luokan autoja, ja M-Sport Ford WRT esittelee ensi vuoden kampanjansa, Autosport International Show’n Twitter-tilillä sanotaan.

M-Sportista saattaa tulla MM-sarjan ”suomalaistiimi” ensi kaudella. Tiettävästi Teemu Suninen jatkaa Fiesta WRC:n puikoissa ensi kaudella. Sunisen aisapariksi povataan Citroenilta työttömäksi jäänyttä Esapekka Lappia.

Pieksämäkeläisen ensi kauden kuvioista saatiin vahvaa osviittaa, kun Lapin vankka tukija Ponsse kertoi hiljattain jatkavansa rallikuljettajan sponsorina.

Lue myös: Esapekka Lappi saamassa WRC-tallipaikan? Suuryritys jatkaa kuljettajan tukemista

Lue myös: Tuleeko suomalaiskuljettajista WRC-tallikavereita? ”Emme ole vielä valmiita julkistamaan suunnitelmiamme”

 

Lue myös nämä