Entinen WRC-kuski päättää hiljaiselonsa – ruotsalainen mukaan rallin EM-sarjaan

Ruotsalainen Pontus Tidemand ajaa kaudella 2023 rallin EM-sarjassa.
Pontus Tidemand
Pontus Tidemand. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tidemand ei ole saanut rahoitusta kasaan viimeisen parin vuoden aikana ja vuosina 2021-22 mies keskittyi pitämään ajotuntumaa yllä kotimaassaan. Koronakaudella 2020 Tidemand oli WRC2-luokassa toinen ja palaa nyt kansainvälisille näyttämöille.

Ruotsalaiskuski ajaa EM-sarjassa intialaisen rengasvalmistaja MRF:n tiimissä. Kalustona miehellä on Ford Fiesta Rally2. Kartturin penkille hyppää Julia Thulin, joka luki viime kaudella nuottia MM-sarjan nuorten mestarille Robert Virvesille.

– On hienoa palata MRF:n tiimiin takaisin. Meillä on hienoja muistoja kaudelta 2015 yhdessä. Unelma elää edelleen. Kun on ollut näin pitkään poissa tämän tason kilpailuista, se antaa aikaa miettiä asioita uudelta kantilta, Tidemand sanoo rallin EM-sarjan sivuilla.

– Olen ehtinyt miettiä, mitä olen tehnyt urallani oikein ja mitä en. Odotan todella innokkaasti, että pääsen taas kunnon kisoihin mukaan.

https://twitter.com/MSportLtd/status/1629107234788589570

Tidemand ajoi viimeksi MRF:n tiimissä siis vuonna 2015, kun hän voitti Skoda Fabia S2000 -auton ratissa Aasian-Tyynenmeren alueen rallimestaruuden. Pari vuotta myöhemmin ruotsalainen juhli WRC2-luokan mestaruutta. Kaudella 2019 Tidemand ajoi myös neljä kisaa Fordin WRC-auton ratissa. Parhaaksi tulokseksi jäi seitsemäs sija Walesin MM-rallista.

Rallin EM-sarjassa tulee olemaan entistä kovempaa kilpailua tulevalla kaudella. Kauden avauskisassa Fafa-rallissa Portugalissa Tidemand saa vastaansa muun muassa Hyundain WRC-tallissa tällä kaudella ajavan Craig Breenin, puolustavan mestarin Efren Llarenan, Martins Sesksin, Georg Linnamäen ja Erik Caisin.

– Olen lukenut kaikki uutiset. Pääsemme heti todelliseen tulikasteeseen. Kilpailu tulee olemaan vähintään yhtä kovaa kuin WRC2-luokassa ellei jopa kovempaa, Tidemand summaa.

– Fafe-rallissa tavoittelemme parasta mahdollista tulosta. Se on kauden avauskisa, joten on tärkeää saada alle ehjä kisa ja hyvät pisteet.

EM-kauden avaus Fafe-ralli ajetaan 11.-12. maaliskuuta.

Lue myös nämä