Emil Lindholm, 22, ja kartanlukija Mikael Korhonen, 33, esittelevät rallin SM-sarjan avauksessa GRX-tallin upouuden Volkswagen Polo GTI R5 ralliauton. Kausi käynnistyy tulevana viikonloppuna Arctic Lapland -rallilla.
Uuteen autoonsa Lindholm pääsi ottamaan ensi kertaa tuntumaan ennen joulua, jonka jälkeen kokemusta on kertynyt kahdessa lisätestissä.
– Meille ei ollut tarkoitus ajaa Rovaniemellä enää ennakkotestiä, mutta automme on sen verran uusi, että päätimme ajaa napapiirillä vielä yhden varmistavan lisätestipäivän. Olemme ajaneet testeissä vähemmän kilometrejä kuin normaalisti, mutta samalla olemme tehneet työtämme entistä laadukkaammin. Olemme käyneet uuteen autoon liittyviä asioita yksityiskohtaisesti läpi, viime vuonna SM1-luokassa hopeaa ottanut Lindholm sanoo.
Lindholm kertoo, että auton rakentanut Volkswagen Motorsport ajoi Polo GTI R5:n kehitystyövaiheessa yhden viikon lumitestejä viime talvena Ruotsissa.
– Kenelläkään ei ole kokemusta automme voimansiirron tai jousituksen säädöistä Arctic-rallin tapaisessa tiestössä. Esimerkiksi auton oikean korkeuden löytäminen on erittäin merkittävä ja haasteellinen asia. Ralli näyttää, miten olemme säädöissämme ennakkoon onnistuneet, Lindholm toteaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Arctic Lapland -ralliin Lindholm osallistuu neljättä kertaa. Vuosi sitten tuloksena oli hieno kakkostila. Esiintyminen uuden ja seuratun auton ratissa ei tuo Lindholmille lisäpaineita.
– Tavoite on ajaa kärkeen, oli kalusto sitten mikä tahansa. Vuosi sitten saatiin hyvää kokemusta ja ajoimme EK-ajoissa kärkipään aikoja, joten miksi sama ei onnistuisi tänä vuonna, Lindholm kysyy.
– On kuitenkin hienoa lähteä uudella automallilla mittaamaan ensi kertaa omaa ja muiden vauhtia. Mielenkiinnolla odotan jo starttia. Reitillä on aiempiin vuosiin verrattuna vähemmän lunta, mutta toisaalta aika paljon uutta: pätkiä ajetaan eri suuntaan ja vähän eri tavalla kuin ennen. Vain kolme pätkää on identtisiä viime vuodesta ja se on yksistään hyvä asia. Olen varma, että meillä on reitille hyvä nuotti, josta pystyy ajamaan kovaa, Lindholm muistuttaa.
Lindholm starttaa perjantaina rallireitille lähtönumerolla 2, rallidebyyttinsä ajavan F1-kuljettaja Valtteri Bottaksen perään.
Rallin SM-kauden avaavassa Arctic Lapland -rallissa ajetaan kymmenen erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 244 kilometriä. Ralli käynnistyy perjantaina kello 12.00 ja päättyy lauantai-iltana.