Toyotan Kalle Rovanperä oli ajanut ulos kärkipaikalta edellisellä pätkällä, ja Amarantessa Toyota koki uuden takaiskun. Takamoto Katsuta joutui pysäköimään Toyota GR Yaris Rally1 -autonsa pikataipaleen varteen.
Tiettävästi Katsutan autosta oli vaurioitunut takarenkaan ripustukset. Tämän takia japanilainen joutui jättämään pätkän kesken.
Katsuta ajoi sorakilpailussa kolmantena ennen ongelmiaan. MM-sarjan kärkikuljettajalle Thierry Neuvillelle Katsutan keskeytys sopi mainiosti, sillä nyt belgialainen on kolmantena ja kiinni entisistä suuremmassa pistepotissa. Kisan ensimmäiset ehdolliset pisteet ovat jaossa lauantai-illan tulosten perusteella.
Muutoksia tapahtui myös kisan kärjessä, kun Hyundain Ott Tänak ajoi upean pohja-ajan 37-kilometrisellä Amaranten erikoiskokeella. Tänak ohitti kokonaistilanteessa Toyotan Sebastien Ogierin 0,2 sekunnilla.
– Yritän aivan kaikkeni. Pitää vain maksimoida suoritus, Tänak tiivisti.
– Peli on nyt käynnissä, toiseksi pudonnut Ogier totesi tilanteesta.
Hyundain Dani Sordo on kilpailussa nyt neljäntenä ennen M-Sport Fordin Adrien Fourmaux’ta ja Toyotan Elfyn Evansia.
Portugalin MM-rallissa ajetaan lauantaina vielä kuusi erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina.
Portugalin MM-rallin tilanne EK12/22 jälkeen:
Sijoitus | Kuljettaja | Talli | Aika |
---|---|---|---|
1. | Ott Tänak | Hyundai | 2.00.33,9 |
2. | Sebastien Ogier | Toyota | +0,2 |
3. | Thierry Neuville | Hyundai | +42,6 |
4. | Dani Sordo | Hyundai | +44,9 |
5. | Adrien Fourmaux | Ford | +1.10,1 |
6. | Elfyn Evans | Toyota | +2.27,4 |
7. | Yohan Rossel | Citroen | +5.28,6 |
8. | Gus Greensmith | Skoda | +5.41,4 |
9. | Nikolai Grjazin | Citroen | +6.38,0 |
10. | Joshua McErlean | Skoda | +6.38,6 |
Portugalin MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 9.5. 10.01 Testierikoiskoe: Baltar (4,61 km) 21.05 EK1: Figueira da Foz (2,94 km) Perjantai 10.5. 10.05 EK2: Mortágua 1 (18,15 km) 11.35 EK3: Lousã 1 (12,28 km) 12.35 EK4: Góis 1 (14,30 km) 13.35 EK5: Arganil 1 (18,72 km) 16.05 EK6: Lousã 2 (12,28 km) 17.05 EK7: Góis 2 (14,30 km) 18.05 EK8: Arganil 2 (18,72 km) 19.35 EK9: Mortágua 2 (18,15 km) Lauantai 11.5. 10.05 EK10: Felgueiras 1 (8,81 km) 11.05 EK11: Montim 1 (8,69 km) 12.10 EK12: Amarante 1 (37,24 km) 13.35 EK13: Paredes 1 (16,09 km) 16.35 EK14: Felgueiras 2 (8,81 km) 17.35 EK15: Montim 2 (8,69 km) 18.40 EK16: Amarante 2 (37,24 km) 20.05 EK17: Paredes 2 (16,09 km) 21.05 EK18: Lousada (3,36 km) Sunnuntai 12.5. 09.05 EK19: Cabeceiras de Basto 1 (19,91 km) 10.35 EK20: Fafe 1 (11,18 km) 11.32 EK21: Cabeceiras de Basto 2 (19,91 km) 14.15 EK22: Fafe 2 (11,18 km) *Power Stage