Dani Sordo avaa WRC-kautensa Meksikossa – ”Tavoite on taistella podiumista”

Carlos del Barrio ja Dani Sordo juhlivat viime vuonna Meksikossa kakkostilaa Kuva: Hyundai Motorsport GmbH

Hyundain espanjalaiskuski Dani Sordo saa ensimmäisen näyttöpaikan MM-sarjassa tällä kaudella, kun mies osallistuu tällä viikolla alkavaan Meksikon ralliin. 

Sordolla on Meksikosta hyviä muistoja, sillä konkarikuski oli viime kaudella helteisessä kisassa toinen.

– Olen onnellinen, että pääsen ajamaan ensimmäisen WRC-kisani tällä kaudella. Me lämmittelimme Carlosin (kartanlukija Del Barrio) kanssa Serras de Fafe -rallissa hyvällä menestyksellä i20 R5:lla. Me käytämme sitä kokemusta ja torstain shakedownia, jotta pääsemme mahdollisimman nopeasti vauhtiin. Tavoite on taistella podiumista. Meksiko on kova ralli, mutta olen nauttinut aina siitä, sillä yleisö tukee minua upeasti, Sordo sanailee.

Hyundai on saanut uuden tallipomonsa Andrea Adamon alaisuudessa hyvän startin uuteen kauteen. Kahden osakilpailun jälkeen Hyundai on valmistajien MM-sarjassa toisena vain pisteen päässä Toyotasta.

– Lumelta ja jäältä me siirrymme kuumaan ja hyvin haastavaan Meksikon ralliin. Kahdessa ensimmäisessä kisassa on nähty spektaakkelit, joissa olemme olleet hyvin taistelussa mukana. Vastustajamme ovat vahvoja, joten meidän on tuplattava yrityksemme ja puskettava vielä vähän kovempaa, Adamo toteaa.

– Danille ja Carlosille tämä on tosiaan ensimmäinen ralli tällä kaudella, mutta he ovat jo osoittaneet voittajamentaliteettia Portugalissa i20 R5:lla. Toivottavasti sillä on positiivinen vaikutus koko talliimme, Adamo jatkaa.

Hyundain ykköstykki on jälleen alkukaudella ollut belgialainen Thierry Neuville, joka on ajanut Monte Carlossa toiseksi ja Ruotsissa kolmanneksi.

– Me olemme saaneet kauteen 2019 tasapainoisen startin kahden podiumin myötä. Kausi on vasta alkutekijöissään, mutta olemme jo osoittaneet vauhtimme ja potentiaalimme. Tiedostamme myös ne osa-alueet, joita meidän pitää vielä kehittää, Neuville summaa.

– Meksikon kisa on taas ihan erilainen haaste. Se on kauden ensimmäinen ralli, jossa lämpötilat ovat todella korkeat ja siellä ajetaan myös vuoristossa. Hapenpuute tarkoittaa, että myös hevosvoimia on vähemmän käytössä. Kuumuus taas asettaa haasteen ohjaamossa kuskille ja kartturille. Olemme kuitenkin taistelleet Meksikossa monesti palkintosijoista, joten tiedämme, mitä menestykseen vaaditaan.

Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi
Toimituspäällikkö