Asunmaa pistejohtajana sarjatauolle – ”Parempi tilanne kuin vuosi sitten”

Teemu Asunmaa
Teemu Asunmaa. Kuva: Jari Nurminen / RPF
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarjan kauden kolmas ja samalla talvikauden viimeinen osakilpailu ajettiin Itärallin merkeissä Joensuun ympäristössä viime lauantaina. Todella haastavissa olosuhteissa käyty kilpailu päättyi Teemu Asunmaan ja kartanlukija Jani Salon osalta SM1-luokan neljänteen sijaan.

Vaikka Joensuusta ei kolmatta peräkkäistä palkintosijoitusta Rovaniemen kakkossijan ja Kouvolan voiton jatkoksi siis tullutkaan, niin SM1-luokan pistejohto kuitenkin säilyi Teemu Asunmaan hallussa talvikauden jälkeen.

– Ihan ok ja ainakin parempi tilanne kuin vuosi sitten. Mutta tiukkaahan siellä kärjessä on tällä hetkellä, Asunmaa kommentoi pistetilannetta Itärallin jälkeen, missä kärkikolmikko mahtuu kuuden pisteen sisään.

Itärallissa ajettiin kuusi erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 97 kilometriä ja huoltotaukoja oli kaksi, toisen, sekä kolmannen erikoiskokeen jälkeen. Kaksi ensimmäistä erikoiskoetta päästiin ajamaan hyvissä olosuhteissa, kunnes juuri ennen kolmatta, rallin pisintä (33,2 kilometriä) erikoiskoetta, lumisade alkoi ja teki olosuhteista todella hurjat.

– Välillä siellä näki jotain, mutta eihän se mitään herkkua ollut. Mutta samahan se on kaikille. Toki me putsattiin takana tuleville latua, mutta se on pelin henki, kolmantena kolmen erikoiskokeen jälkeen ollut Asunmaa muistutti.

– Nelosella ja vitosella oli lunta yllättävän paljon. Odotin, että sitä olisi ollut vähemmän. Nyt joutui oikeasti ajamaan hiljaa. Jälkikäteen kun miettii, niin olisi ehkä pystynyt ajamaan kovempaa, ehkä sittenkin vähän passasin liikaa. Siinä oli yhden auton ura (numerolla yksi ajanut Takamoto Katsuta) ja siitä kun lähti pois, niin se oli ihan sama painoiko kaasua vai jarrua, se meni ihan minne sattuu, Asunmaa kuvaili.

Viidennellä erikoiskokeella Asunmaa hävisi Ketomaalle 4,8 sekuntia ja Juha Salo toisella sijalla oli puolestaan kuuden sekunnin päässä, kun ajamatta oli enää lyhyt parikilometrinen yleisöerikoiskoe Linnunlahden raviradalla. Asunmaa päätti kilpailun SM1-luokan kuljettajien osalta nopeimpaan aikaan, mutta kun Salo ja Ketomaa eivät edellä virheisiin sortuneet, niin alavutelainen joutui tyytymään tällä kertaa neljänteen sijaan.

– Iltapäivän lenkki oli poikkeuksellinen, siinä olisi voinut tapahtua mitä vaan. Varsinkin kärkiautoille se oli aika lailla selviytymistä. Hyvin erilaiset olosuhteet, ei tuollaisia vastaavia ole kyllä aiemmin ollut missään. Mutta se oli sellainen päivä, ei se aina onnistu. Tietysti jos aikoja katsotaan, niin kaksi sijaa meni kolmosen spinnissä. Mutta jälkikäteen mietittynä olisihan sillä pitkällä pätkällä (EK4) voinut paikka paikoin ajaa rohkeammin, Asunmaa pohti.

Lue myös nämä

  • Uusimmat