Quantcast

Citroen teki kovan ratkaisun – Kris Meeke hyllylle

Kris Meeke
Kris Meeke. Kuva: Citroen Racing
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Citroenin ykköskuljettaja Kris Meeke jättää tallinsa pyynnöstä väliin rallin MM-sarjan seuraavan osakilpailun Puolassa.

Citroen-pomo Yves Matton päätti hyllyttää pohjoisirlantilaisen Meeken ranskalaistallin kannalta pettymykseen päättyneen Sardinian MM-rallin jälkeen. Meeke romutti autonsa ajokelvottomaksi jo perjantaina, eikä pystynyt jatkamaan kisaa kahtena viimeisenä päivänä.

– Useiden pettymystä tuottaneiden tulosten vuoksi olemme pyytäneet Kris Meekeä jättämään väliin seuraavan rallin. Kris hyväksyi sen, että tämä on tallin edun mukaista, ja haluammekin kiittää häntä ymmärryksestä. Tämä tauko antaa hänelle mahdollisuuden ladata akkuja ja päästää pihalle paineet ennen valmistautumista Suomen MM-ralliin, tallipäällikkö Matton kertoi.

Meeke voitti Suomen MM-rallin vuosi sitten. Tänä vuonna hän on ottanut yhden voiton Meksikossa, mutta peräti viidessä rallissa hän on jäänyt pisteittä. MM-pistetaulukossa Meeke on vasta kymmenentenä.

– Ennen Sardinian rallin starttia pyysimme kuljettajiamme ajamaan maaliin saakka. Jos olisimme onnistuneet siinä, meillä olisi ollut hyvät mahdollisuudet saada kaksi autoa viiden kärkeen. Valitettavasti Kris ei pystynyt omaksumaan sellaista vauhtia, joka olisi tuonut hänelle virheettömän kisan, Matton totesi.

Citroen-kuljettajista ainoastaan tuurauskeikalle pestattu Andreas Mikkelsen pääsi maaliin saakka ajettuaan kahdeksanneksi. Meeken hyllytyksen myötä Mikkelsen saa ajaa myös Puolassa Craig Breenin ja Stephane Lefebvren ohella Citroenin menopelillä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat