Tommi Mäkinen ja Kalle Rovanperä saivat kunniaa lauantai-iltana järjestetyssä AKK:n palkintogaalassa Jyväskylässä.
Mäkinen sai palkinnon Vuoden Autourheiluteosta. Mäkisen johtama Toyota Gazoo Racing saavutti valmistajien maailmanmestaruuden rallin MM-sarjassa kaudella 2018.
Mäkinen saavutti kuljettana neljä maailmanmestaruutta ja nyt hän saavutti ensimmäisen tittelin tallipäällikkönä.
– Henkilökohtaiset mestaruudet ovat henkilökohtaisia mestaruuksia, ja silloin keskityin vain omaan tekemiseen. Nyt meillä on 150 ihmistä tiimissä ja kannan vastuuta siitä. Se on erilaista voittaa mestaruus porukalla, Mäkinen kertoi vastaanotettuaan palkinnon.
Vuoden Autourheilijan tittelin sai Kimi Räikkönen, joka sijoittui kolmanneksi formula ykkösten MM-sarjassa. Myös yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan Vuoden Autourheilijaksi, ja yleisön ylivoimaisia suosikkeja olivat Kalle Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen. Rallin MM-sarjan WRC2-luokassa kolmanneksi sijoittunut Rovanperä, 18, sai yli 40 prosenttia yleisöäänistä.
– Tämä on melkeinpä paras palkinto, jonka voi saada. Toivotaan, että pystytään ensi vuonna parantamaan, Rovanperä sanoi.