Teemu Suninen aloitti huikeasti perjantain urakkansa Suomen MM-rallissa.
Vasta toista kertaa Fordin WRC-autolla kilpaileva Suninen täräytti uransa toisen pohja-ajan Halisen erikoiskokeella kymmenyksen erolla Citroenin Kris Meekeen. Suomalaislupaus ei liiemmin hehkuttanut upeaa vetoaan.
– Ihan ok pätkä. Tuli virheettömästi, mutta tästä pystyy vielä kiristämään. Varmaan kaikki pystyvät, Suninen sanoi Ralliradiolle.
Toyotan Jari-Matti Latvala oli pätkän neljäs, Juho Hänninen kahdeksas ja Esapekka Lappi 11:s. Erot olivat erittäin pieniä, sillä Latvala jäi Sunisesta 0,4, Hänninen 1,0 ja Lappi 3,4 sekuntia.
– Oli yllättävän liukasta, odotin parempaa pitoa. Joissain paikoissa jarrutin liian aikaisin, mutta ihan hyvä aloitus, tästä on hyvä jatkaa, Latvala kertoi.
Fordin Ott Tänak on kokonaistilanteen kärjessä 1,1 sekunnin erolla talikaveriinsa Sebastien Ogieriin. Latvala on neljäntenä (+1,7), Hänninen seitsemäntenä (+2,8), Suninen kahdeksantena (+4,5) ja Lappi sijalla 12 (+8,2).
Perjantaina ajetaan vielä 11 erikoiskoetta.
Suomen MM-rallin tilanne EK2:n jälkeen:
1. Ott Tänak Ford 5.24,7 2. Sebastien Ogier Ford +1,1 3. Craig Breen Citroen +1,6 4. Jari-Matti Latvala Toyota +1,7 5. Hayden Paddon Hyundai +1,9 6. Kris Meeke Citroen +2,2 7. Juho Hänninen Toyota +2,8 8. Teemu Suninen Ford +4,5 8. Elfyn Evans Ford +4,5 10. Thierry Neuville Hyundai +5,5 11. Mads Östberg Ford +5,8 12. Esapekka Lappi Toyota +8,2
Mika Ojatalo, Jyväskylä