Teemu Suninen kummasteli puuttuvaa vauhtiaan – ”En ymmärrä”

Teemu Suninen
Teemu Suninen. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Lauantai ei tuonut helpotusta Teemu Sunisen kisan kulkuun Suomen MM-rallissa. Kahdeksas sija on kaukana Sunisen ennakkotavoitteesta, eikä syytä vauhdin puuttumiseen löytynyt vieläkään.

Ennen päätöspäivän neljää erikoiskoetta on Sunisella matkaa reilut kaksi minuuttia rallia johtavaan Toyotan Ott Tänakiin.

– En ymmärrä. Tulin monta pätkää aivan rajoilla, eikä aika silti ollut hyvä. Joissain kohdin ajo meni vähän yliyrittämiseksi ja tuli pieniä ajovirheitä, mutta en ymmärrä, mistä tämä johtuu, Suninen puisteli päätään.

Suninen ja kartanlukija Jarmo Lehtinen taittoivat lauantain kahdeksan erikoiskoetta siinä uskossa, että puhdas ja virheetön ajo olisi riittänyt haastamaan pahimmat kilpakumppanit. Mutta toisin kävi.

– Vähän tämä oli sellainen pettymysten päivä. Mutta ajoin täysillä ja nautin ajosta, joten näin oli hyvä lopettaa ajot tältä päivältä. Tämä on ollut paljon haastavampi kisa kuin osasin kuvitellakaan.

Katso alta kooste lauantaiaamun lenkistä, jolla Toyotan Kris Meeke joutui keskeyttämään.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,274706″ ap mute]

Lue myös nämä