Teemu Asunmaalle täydet pisteet Tunturirallissa – Juho Hänniselle yleiskilpailun voitto

Teemu Asunmaa
Teemu Asunmaa vauhdissa Tunturirallissa tammikuussa 2021. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Juho Hänninen ajoi odotetusti voittoon Arctic Lapland -rallin yleiskilpailussa Toyotan WRC -autolla. Teemu Asunmaa keräsi puolestaan isoimman pistepotin SM1-luokan kuljettajista lauantai-iltana päättyneessä Tunturirallissa.

Toyotan kalustoa ja Pirellin renkaita testannut Hänninen vei yleiskilpailun kahden ja puolen minuutin marginaalilla Asunmaahan. Hallitseva Suomen mestari Asunmaa nappasi niukasti yleiskilpailun kakkossijan, sillä Hyundai-lupaus Oliver Solberg nousi viimeisellä erikoiskokeella vain 0,9 sekunnin päähän Asunmaasta.

– (Ole Christian) Veiby oli pysähtynyt keskelle tietä. Siinä meni monta sekuntia. Otimme varman päälle, jotta saamme pisteet kotiin, Asunmaa kertoi rallin SM-sarjan YouTube-lähetyksessä.

– Nämä ovat tärkeitä pisteitä. Kausi on toki vasta alussa, mutta nämä kantavat pitkälle, Asunmaa lisäsi.

Skoda-kuljettaja Asunmaa kuittasi SM1-luokan voiton lopulta 22 sekunnin erolla Juha Saloon. Emil Lindholm sijoittui luokassa kolmanneksi ja yleiskilpailussa viidenneksi.

Citroen DS3 WRC -autolla kilpaillut F1-tähti Valtteri Bottas selviytyi uransa kolmannesta Tunturirallista kunnialla. Bottas ajoi yleiskilpailussa kuudenneksi vajaat neljä minuuttia Hännisestä. Ford Fiesta WRC:tä ohjastanut Kimmo Kurkela löytyi tuloslistalta Bottaksen perästä seitsemänneltä sijalta.

Jaro Kinnunen ajoi voittoon SM2-luokan kilpailussa napapiirin maisemissa.

Rallin SM-kausi jatkuu kolmen viikon kuluttua Kouvolassa.

Arctic Lapland Rally, tulokset EK7/7 jälkeen:
1. Juho Hänninen   Toyota 1.43.27,4
2. Teemu Asunmaa   Skoda    +2.29,2
3. Oliver Solberg  Hyundai  +2.30,1
4. Juha Salo       Skoda    +2.51,2 
5. Emil Lindholm   Skoda    +3.03,2 
6. Valtteri Bottas Citroen  +3.48,3
7. Kimmo Kurkela   Ford     +4.06,6
8. Juuso Metsälä   Skoda    +6.18,2

Lue myös nämä

  • Uusimmat