Tänak ajoi Suomen MM-rallin voittoon – Latvala taipui niukasti kolmanneksi

Ott Tänak. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan Ott Tänak on voittanut Suomen MM-rallin. Tänakista tuli kautta aikain toinen virolainen Jyskälän valtias. Maalle ensimmäisen voiton otti vuonna 2003 Tänakin mentorina ja managerina toiminut Markko Märtin.

Tänak dominoi kilpailua alusta saakka, vaikka hän ajoi perjantaina huonolla lähtöpaikalla. Lopullisesti virolainen ratkaisi kisan voiton lauantaiaamuna tykittämällä jokaiselle erikoiskokeelle pohja-ajan. Sen jälkeen Tänak keskittyi varmistelemaan johtoasemaansa.

Toyota-kuski voitti kisan lopulta 32,7 sekunnin erolla ennen Citroenin Mads Östbergia. Tänak saalisti Suomesta todellisen jättipotin, sillä virolainen vei myös Power Stagen voiton ja viisi ylimääräistä MM-pistettä.

– Ei voi valittaa. Viikonloppu oli täydellinen. Iso kiitos tiimille, sillä he tekivät kovasti töitä. Olen saanut kaiken mahdollisen tuen, Tänak summasi.

Jari-Matti Latvala taipui niukalla 2,8 sekunnin erolla kolmanneksi.

– Viimeisellä pätkällä oli uskomaton fiilis. Siellä oli todella massiivinen hyppy ja laskeutuminen hirvein ikinä. Annoin ihan kaikkeni. Älytön adrenaliinipiikki oli päällä. Ajoin niin kovaa kuin ikinä pystyin, Latvala hehkutti pätkän maalissa Ylen Ralliradion lähetyksessä.

– Minä ihan tärisen. Oli mahdollista pystyä taas taistelemaan kärjessä. Olen äärettömän onnellinen, Östberg puolestaan herkisteli.

Pietarinen voittoon WRC2-luokassa

Fordin Teemu Suninen joutui nöyrtymään kuudenteen sijaan. Suomalaiskuski otti ennen viimeistä erikoiskoetta 20 sekunnin aikasakon tarkoituksella, jotta mestaruudesta yhä taisteleva Sebastien Ogier nousi viidenneksi. Fordin kolmas kuljettaja Elfyn Evans oli kisassa seitsemäs.

– Viikonloppu on ollut aika raskas. Olin kuitenkin nopein tiimin kuskeista, mutta emme ole olleet riittävän vahvoja. Vauhti ei ole riittänyt kärkeen, Suninen totesi.

Toyotan Esapekka Lappi koki rajun pettymyksen sunnuntaiaamuna, kun pieksämäkeläinen keskeytti aamun avauserikoiskokeella Laukaassa ulosajon vuoksi. Lappi puolusti voittoa viime vuodelta.

WRC2-luokkaan voittoon ajoi Toni Gardemeisterin yksityistallin Skodalla ajava Eerik Pietarinen. Saavutus on ehdottomasti SM-sarjassa voittoja ajaneen Pietarisen uran merkittävin tähän mennessä. Pietarinen oli ensimmäistä kertaa mukana WRC2-luokassa MM-tasolla.

– Tietysti fiilis on ihan huikea. Välillä kun oikein kulki, niin tuli pohja-aikoja, Pietarinen sanoi.

Luokkaa dominoi kuitenkin nuori lupaus Kalle Rovanperä, joka kuitenkin kolhi autoaan lauantai-iltana menettäen mahdollisuutensa voittoon.

Suomen MM-rallin lopputulokset:
 
 1. Ott Tänak          Toyota  2.35.18,1
 2. Mads Östberg       Citroen     +32,7
 3. Jari-Matti Latvala Toyota      +35,5
 4. Hayden Paddon      Hyundai   +1.35,6
 5. Teemu Suninen      Ford      +2.15,0
 6. Sebastien Ogier    Ford      +2.19,2
 7. Elfyn Evans        Ford      +2.29,5
 8. Craig Breen        Citroen   +3.08,4
 9. Thierry Neuville   Hyundai   +3.51,8
10. Andreas Mikkelsen  Hyundai   +8.37,4
Power Stagen tulokset:
1. Tänak (5 MM-pistettä)
2. Östberg (4)
3. Latvala (3)
4. Neuville (2)
5. Ogier (1)

Lue myös nämä