M-Sport-tallin testit ennen Suomen MM-rallia eivät menneet suunnitellusti Sebastien Ogierin ajettua epäonnisesti ulos torstaina testeissään.
Ogier osui linjalle nousseeseen kiveen kuutosvaihteella ajettavassa mutkassa, minkä jälkeen Ford Fiesta WRC suistui tieltä ja osui puuhun. Testiautoon tuli sen verran vaurioita, että Elfyn Evansille perjantaille kaavailtu testipäivä jäi kokonaan väliin, ja myös Teemu Sunisen lauantaille suunniteltu testi jouduttiin siirtämään maanantaille. Suninen testaa vain lyhyesti varsinaisella kilpa-autollaan Jämsän seudulla. (Voit lukea lisää aiheesta täältä.)
– Harmi, että testimme jäivät vajaiksi. Ott Tänak ja Sebastien Ogier olivat kuitenkin tyytyväisiä testeihinsä saatuaan hyvän tuntuman näille teille, M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson kertoo tiedotteessa.
– Uskon, että kaikki kuljettajamme pystyvät tekemään positiivisia tuloksia kilpailussa, ja teemme töitä taataksemme sen, että kaikki ovat valmistautuneet mahdollisimman hyvin näihin olosuhteisiin, Wilson lisää.
Neljä edellistä mestaruutta voittanut Ogier johtaa MM-sarjaa 11 pisteen erolla Hyundain Thierry Neuvilleen ennen Suomen MM-rallia. Tällä kaudella kaikki valmistajat ovat yltäneet voittoihin, ja rallien kärkisijoista on käyty kiivaita kamppailuja.
– Pitkästä aikaa MM-sarja on näin tasainen tässä vaiheessa kautta ja se lupailee erittäin mielenkiintoista näytöstä Suomen MM-ralliin, Wilson povaa.
– Odotan erittäin tasaista taistoa, ja juuri se tekee tästä lajista kiehtovan. Me kaikki odotamme kamppailua ja toivomme pääsevämme korkeimmalle korokkeelle.