Korhola, 20, saavutti viime vuonna SM2-luokan mestaruuden Ford Fiesta Rally3 -autolla. Tänä vuonna suomalaistoivon alla on pykälää kovempi menopeli, sillä hän on saanut kilpurikseen Hyundai i20 N Rally2 -auton.
Inkoolaisella on rinnallaan myös uusi kartanlukija, sillä jatkossa hänelle lukee nuotteja Jyväskylässä asuva Sebastian Virtanen.
Korholan uudet kuviot varmistuivat vasta vuodenvaihteessa. Suomalaistoivo on tällä kaudella rallin MM-sarjastakin tutun Hyundai Motorsportin asiakaskuljettaja SM-sarjassa.
– Hyvillä mielin lähdetään uuteen kauteen. Luokan ja kaluston vaihtuminen tuo vain lisää intoa ja mielenkiintoa tekemiseen, Korhola kertoo tiedotteessaan.
– Uskon, että meillä alkaa olla hyvä kokonaisuus kasassa ja kokemuksen karttuessa saadaan hienoja saavutuksia aikaan. Kauden mittaan pyritään nousujohteiseen tekemiseen ja oppimaan sekä kehittymään jokaisella osa-alueella.
Hyundain Rally2-auto saapui Suomeen vasta keskiviikkona, mutta torstaina Korhola pääsi testaamaan ensimmäisen kerran tuoretta työvälinettään. SM-kausi käynnistyy lauantaina Riihimäki-rallilla.
Korhola ja Virtanen ovat mukana pääyhteistyökumppaninsa uudessa Pacco Motorsport -tiimissä, jonka on perustanut Pacco Finland Oy:n omistaja Kimmo Koivunen.
Riihimäen SM-rallissa ajetaan kaikkiaan yhdeksän erikoiskoetta, joille kertyy yhteismittaa reilut sata kilometriä. Kisan suurin ennakkosuosikki on Roope Korhonen, joka starttaa kisaan Skoda Fabia RS Rally2 -autolla.