Sebastien Ogier joutui mekaanikon hommiin ennen lauantaiaamun viimeistä erikoiskoetta Turkin MM-rallissa.
Ogier vaurioitti Ford Fiestaansa Datcan erikoiskokeella ja siirtymällä ranskalaiskuski teki kartanlukijansa Julien Ingrassian kanssa kaikkensa saadakseen auton kuntoon.
– Ajattelin, ettemme selviäisi siitä. Meillä oli vaikeuksia saada tukivarsi paikoilleen. Menetimme paljon aikaa ja taistelimme aivan helvetisti. Olin todella lähellä luovuttaa, koska minulla ei ollut enää energiaa, Ogier sanoi.
Ogierilla ei ollut täyttä varmuutta siitä, mikä aiheutti vaurioita hänen autoonsa.
– En nähnyt yhtään, mitä nypyn takana oli. Ilmeisesti tiessä oli reikä tai jotain, viisinkertainen maailmanmestari totesi.
Ogierin ja Ingrassian urakointi tuotti tulosta, vaikkakin he myöhästyivät seuraavan erikoiskokeen lähdöstä ja saivat minuutin aikasakon. Ogier tykitti huikean pohja-ajan aamupäivän päätöspätkälle ja saapui huoltoon neljännellä sijalla.
– Luulin, että minun pitää ajaa pätkä takavetoisella autolla, koska kun teimme korjauksia, minun piti vaurioittaa voimansiirtoa. Yllätyin, että se toimi, vaikka siitä puuttui osia. Kaikki pultit eivät olleet kireällä, joten ilmassa oli kysymysmerkkejä, pysyykö kaikki kasassa. Olen tyytyväinen, ettemme joutuneet taistelemaan turhan takia, Ogier huokaisi.