Ruotsista kuuluu kummia: MM-ralli yhä vailla lupia

Ruotsin MM-ralli on määrä ajaa muutaman viikon päästä, mutta viralliset luvat puuttuvat edelleen.
Ruotsin MM-ralli
Sebastien Ogier Ruotsin MM-rallissa vuonna 2018. Kuva: @World
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Uumaja isännöi Ruotsin MM-rallia ensimmäistä kertaa, mutta teiden luvitukset ynnä muut viranomaisluvat eivät ole sujuneet komelluksitta.

Ruotsissa pitäisi ajaa MM-pisteistä 24.-27. helmikuuta. Maan yleisradioyhtiö SVT kuitenkin uutisoi, että viralliset luvat kisan järjestämiseen uupuvat edelleen. Joulukuussa Ruotsissa uutisoitiin kisajärjestäjän ja saamelaiskylien kahnauksista koskien erikoiskokeiden luvituksia. Tuolloin kisajärjestäjä kuitenkin vakuutti, että asia on saatu ratkaistua.

SVT:n mukaan vasta viime perjantaina Vapstenin saamelaiskylät ja kisajärjestäjä pääsivät asiasta sopuun, mutta virallista asiakirjaa ei ole vielä olemassa. Nyt Uumajassa on kuitenkin päätetty, että kisaa on jo pakko alkaa myös markkinoida.

– Emme ole aloittaneet aiemmin, koska tapahtuman suhteen on ollut epävarmuustekijöitä, että ajetaanko sitä vai ei. Toivomme tietenkin kaikki, että kisa toteutuu. Pidämme sormet ristissä, että kaikki sujuu hyvin, Visit Umeån päällikkö Sara Gustavsson sanoo SVT:lle.

– Eihän tämä mikään optimaalinen tilanne ole, mutta pandemia on opettanut meidät reagoimaan nopeasti kaikkiin olosuhteisiin. Olemme pyrkineet toimimaan koko ajan niin, että ralli toteutuu normaalisti, Uumajan kunnan talousjohtaja Peter Juneblad säestää.

Todennäköisempää toki on, että kisa ajetaan suunnitellusti, mutta kyseisen kaltaiset uutiset ovat valitettavia rallin markkinoinnin kannalta. Lopullista vahvistusta Ruotsin rallin suhteen, tai pahimmassa tapauksessa kisan perumista koskevaa uutista, odotetaan loppuviikosta.

SVT myös uutisoi viime viikonloppuna, että saamelaiskyliä on jopa painostettu teiden luvituksiin, jotta kisa päästäisiin ajamaan.

– Se, mitä me olemme kokeneet, on jotain ennennäkemätöntä. Olemme aiemminkin neuvotelleet muun muassa tuulivoimayhtiöiden ja kaivoshankkeiden kanssa, mutta tämä on ollut jotain ihan muuta. Monet eri edustajat, poliitikot ja muut viranomaiset ovat lähetelleet sähköposteja, soitelleet ja yrittäneet vaikuttaa asioihin kisajärjestäjän haluamaan suuntaan. Jos asioita runnotaan läpi kiireessä, voi laillisuus unohtua, saamelaiskylien lakihenkilö Inger-Ann Omma toteaa.

– Meille myös korostettiin, mitä tapahtuisi, jos sanoisimme ei. Ei tämä ole oikea tapa toimia. Me olemme oma toimialamme, joka pitää ottaa huomioon, kun poliitikot junailevat asioita.

Katso alapuolelta, miten sujuivat Esapekka Lapin lumitestit viime viikolla.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,397978″ ap mute]

Lue myös nämä