Kansainvälisen autoliiton FIA:n rallipomon Jarmo Mahosen ehdotus rallin MM-sarjan osakilpailuihin jakaa mielipiteitä.
Mahonen kertoi aiemmin Motorsport Newsin haastattelussa, että MM-sarjassa pitäisi hänen mielestään ajaa nykyistä lyhyempiä erikoiskokeita. Suomalaispomon mukaan MM-rallit eivät ole enää tänä päivänä kestävyyskilpailuja.
Hyundain tallipäällikkö Michel Nandan on toista mieltä asiasta.
– Ralli on rallia. Jokaisen osakilpailun pitää olla hieman erilainen. Kisajärjestäjien on vaikeaa järjestää 50 kilometrin erikoiskokeita, koska siihen tarvitaan suuri määrä järjestyksenvalvojia. Mutta jos ajamme vain kymmenen kilometrin pätkiä, se ei ole mielestäni hyvä asia, Nandan sanoi Motorsport Newsille.
– Se on totta, että kun erikoiskokeita on enemmän, päivän aikana syntyy enemmän puheenaiheita. Mutta jos meillä on kymmenen erikoiskoetta, jotka ovat kymmenkilometrisiä tai sitä lyhyempiä, se ei sovi rallin dna:han. Mielestäni kymmenen kilometrin erikoiskokeiden lisäksi kisoissa pitäisi olla 13:n, 20:n ja 30 kilometrin pituisia pätkiä. En usko, että on hyvä idea tehdä kaikista kisoista samanlaista – se ei ole hyväksi lajille, Hyundai-pomo jatkoi.
Tallipäälliköistä ainoastaan Toyota-pomo Tommi Mäkinen on samoilla linjoilla Mahosen kanssa.
– Nämä autot ovat enemmänkin kilpa-autoja, mielestäni niitä ei ole rakennettu kestävyyskisoihin tai pitkiin erikoiskokeisiin Meksikon kaltaisissa paikoissa. Lyhyempien erikoiskokeiden lisääminen tarkoittaa enemmän sosiaalista mediaa ja enemmän näkyvyyttä lajille, Mäkinen sanoi.
Eräs rallin MM-sarjan huippukuljettajista lyttää täysin Mahosen idean.
– Mielestäni Jarmo on täysin väärässä. Kestävyys on todellinen osa tätä lajia ja sen pitää aina ollakin, nimettömänä pysytellyt kuski paalutti.