Kansainvälisen autoliiton FIA:n rallipomo Yves Matton luottaa, että rallin MM-sarjan pääluokassa nähdään ensi vuonna enemmän autokuntia kuin kuluvalla kaudella.
Tällä kaudella MM-sarjan WRC-tiimit ovat tarjonneet ajopaikan kymmenelle kuljettajalle kussakin rallissa. Toyotalla ja Hyundailla on ollut kisoissa neljä kuljettajaa, M-Sport Fordilla puolestaan kaksi.
Tiimit kehittävät parhaillaan uusia Rally1-luokituksen hybridiautoja, joilla kilpaillaan pääluokassa ensi vuodesta lähtien. Toyota jatkaa neljällä kuljettajaparilla, ja M-Sport Fordin odotetaan lähtevän uudelle aikakaudelle kolmella kuljettajalla.
Mahdollista on, että osallistujamäärä kasvaa vielä kauden aikana.
– Tämän hetken tiedon mukaan uskon vahvasti, että meillä on voi olla vuoden aikana 12 autoa, mutta ei vielä (kauden avauskilpailussa) Monte Carlossa, Matton kertoi Autosportille.
– Uskon, että aloitamme noin kymmenellä autolla, mutta määrä voi nousta 12:een ja jopa vieläkin isommaksi loppukauden kisoissa, belgialaispomo jatkoi.
Mattonin mukaan Rally1-hybridiautoissa saatetaan nähdä yksityiskuljettajiakin ensi kaudella.
– Vuoden alussa mukana on vain valmistajien ilmoittamia autoja. Mutta saamani palautteen perusteella myös jotkut yksityiskuljettajat ovat kiinnostuneita Rally1-autoista, Matton sanoi.
Rallin MM-sarjan tiimeistä Hyundai on kiinnittänyt ensi kauden kuljettajikseen Thierry Neuvillen ja Ott Tänakin, mutta kolmannen auton kokoonpano ei ole vielä selvillä. Toyota ja M-Sport Ford eivät ole vielä julkistaneet yhtäkään sopimusta ensi vuodelle.
Katso alapuolelta kooste Belgian MM-rallin tapahtumista.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,385507″ ap mute]