Ensi vuonna rallin MM-sarjassa ajetaan 14 osakilpailua, kuten tänäkin vuonna. Kalenterin isoin yllätys on se, että mukana ei ole Yhdysvaltain osakilpailua.
USA:n paluuta rallin MM-sarjaan on odotettu pitkään. Tennesseen osavaltiossa järjestettiin jo viime vuonna eräänlainen testikisa MM-osakilpailua varten. Lisäksi rallin MM-sarjan promoottori oli kertonut aiemmin tänä vuonna, että Yhdysvaltain ralli on tulossa mukaan vuonna 2026.
Rallit.fin tietojen mukaan uutena tavoitteena on, että Yhdysvalloissa ajetaan MM-ralli vuonna 2027.
Kausi 2026 käynnistyy perinteisesti Monte Carlon osakilpailulla tammikuussa. Ruotsissa ajetaan pisteistä helmikuussa, ja maaliskuussa ohjelmassa on Kenian ikoninen Safari-ralli.
Huhtikuussa kilpaillaan kahdessa asvalttikilpailussa. Ensin vuorossa on paluun kalenterin tekevä Kroatia, ja kaksi viikkoa myöhemmin WRC-tähdet ovat vauhdissa Kanariansaarten rallissa.
Portugalin ralli on perinteisellä paikallaan toukokuussa. Saman kuun lopussa kisataan puolestaan Japanin asvalttirallissa. Viime vuodet Japanin ralli on järjestetty loppusyksystä.
Loppukaudella ajetaan näillä näkymin pelkästään soralla. Kreikka, Viro, Suomi, Paraguay, Chile, Italia ja Saudi-Arabia muodostavat vuoden jälkimmäisen puoliskon kisaohjelman. Saudi-Arabian finaalikisa on ohjelmassa marraskuun puolivälissä.
MM-sarjan promoottori ei kuitenkaan vahvistanut vielä sitä, ajetaanko Italian osakilpailu perinteiseen tapaan Sardinian sorateillä. Huhuissa on ollut puhetta myös siitä, että Italian ralli saattaisi siirtyä mantereen puolelle Rooman seudulle, missä kilpailtaisiin asvaltilla. Tähän asiaan saadaan vahvistus myöhemmin.
Promoottorin mukaan yksi kalenterin tavoitteista on se, ettei MM-sarjan johtajan tarvitse alkukaudesta kärsiä jatkuvasti niin sanotun tienauraajan roolista, kun välissä on asvalttiralleja.
– Tämä on tarkoituksella rakennettu kilpailukalenteri, WRC-promoottorin toimitusjohtaja Jona Siebel kommentoi.
– Se on monipuolinen, etenee loogisesti ja heijastaa sitä palautetta, jonka olemme saaneet tiimeiltä, kuljettajilta ja sidosryhmiltä. Olemme todella pohtineet, miten kisojen järjestyksellä voi olla vaikutusta mestaruustaisteluun.
Tämän vuoden kisoista kalenterista putoaa Keski-Euroopan asvalttikisa.
Rallin MM-sarjan kalenteri kaudella 2026:
| Ralli | Ajankohta |
|---|---|
| Monte Carlo | 22.-25. tammikuuta |
| Ruotsi | 12.-15. helmikuuta |
| Kenia | 12.-15. maaliskuuta |
| Kroatia | 9.-12. huhtikuuta |
| Kanariansaaret | 23.-26. huhtikuuta |
| Portugali | 7.-10. toukokuuta |
| Japani | 28.-31. toukokuuta |
| Kreikka | 25.-28. kesäkuuta |
| Viro | 16.-19. heinäkuuta |
| Suomi | 30. heinäkuuta – 2. elokuuta |
| Paraguay | 27.-30. elokuuta |
| Chile | 10.-13. syyskuuta |
| Italia | 1.-4. lokakuuta |
| Saudi-Arabia | 11.-14. marraskuuta |















