Rallin MM-sarja saamassa uuden takaiskun

Ott Tänak
Ott Tänak vauhdissa Walesin MM-rallissa syksyllä 2019. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarja on kokemassa jälleen yhden kolauksen. DirtFish-sivuston mukaan syksylle kaavailtu Walesin MM-ralli on koronaviruksen seuraava uhri.

Walesin on tarkoitus isännöidä MM-rallia loka-marraskuun vaihteessa. DirtFishin mukaan kisa on kuitenkin peruuntumassa tältä vuodelta.

Toiveet perinteikkään kilpailun toteutumisesta murenivat viikonloppuna, kun Walesin pääministeri Mark Drakeford linjasi, että maa pysyy pitkälle syksyyn suljettuna turisteilta. Drakefordin mukaan urheilutapahtumat ovat tärkeysjärjestyksessä listan häntäpäässä.

DirtFishin lähteiden mukaan Walesin MM-rallin järjestäjät ilmoittanevat lähiaikoina kilpailun lopullisesta kohtalosta.

Britannian moottoriurheiluliiton toimitusjohtaja Hugh Chambers ei vielä vahvistanut kisan peruuntumista, mutta tilanne on kaikkea muuta kuin positiivinen.

– En haluaisi tässä vaiheessa lyödä vetoa sen (kisan toteutumisen) puolesta. Keskustelut ovat edelleen käynnissä ja uskon, että päivän tai parin päästä saamme enemmän selvyyttä asiaan, Chambers kertoi.

Tämän kauden alussa ehdittiin ajaa kolme osakilpailua ennen koronaviruksen aiheuttamaa taukoa. Sen jälkeen Portugalin, Kenian, Suomen ja Uuden-Seelannin rallit on peruttu. Argentiinan ja Sardinian ralleja on puolestaan siirretty.

Loppukauden kisoista alkuperäisillä paikoillaan ovat enää Turkki, Saksa ja Japani, mikäli Walesin ralli perutaan. Seuraavana ohjelmassa olisi Turkin ralli syyskuun loppupuolella.

Lue myös nämä

  • Uusimmat