Rallilegenda Moya pääsi pois sairaalasta – ”Olin erittäin onnekas”

Luis Moya
Luis Moya. Kuva: Volkswagen Motorsport
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kartanlukijana kaksi rallin maailmanmestaruutta voittanut Luis Moya on päässyt viimein pois sairaalasta. Hän joutui sairaalahoitoon kaksi viikkoa sitten aivoaneurysman eli aivojen valtimopullistumien vuoksi.

Carlos Sainzin luottokartturina pitkään toiminut Moya, 57, oli viettämässä lomaa, kun hän alkoi kärsiä päänsärystä ja huimauksesta. Moyan vaimo soitti paikalle ambulanssin, joka kiidätti rallilegendan sairaalaan. Moyalle tehtiin muutama tunti myöhemmin onnistunut operaatio, jonka jälkeen hänet siirrettiin tarkkailuun teho-osastolle.

Moya kertoi lauantaina, että hän on päässyt sairaalasta.

– Olen uudestisyntynyt. Minulle on kerrottu, että arviolta 719 ihmistä kuolee joka minuutti tämän syyn vuoksi. Olin erittäin onnekas, Moya kertoi Marca-lehdelle.

– Olen nyt tavallista positiivisempi ja minulla on entistä enemmän halua nauttia tästä toisesta elämästä, jonka olen juuri aloittanut, Moya lisäsi.

Sainz ja Moya saavuttivat yhdessä maailmanmestaruuden vuosina 1990 ja 1992. Parivaljakon yhteinen taival rallin MM-sarjassa alkoi vuonna 1988 ja päättyi kauden 2002 jälkeen.

Lue myös nämä