Nordgren totteli tiimin ohjeistusta Tshekissä – ”Vähän tyhmää vain ajella”

Juuso Nordgren
Juuso Nordgren. Kuva: Peter Thul
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Juuso Nordgren ajoi varmasti Tshekin rallisarjaan kuuluvan Bohemia-rallin avauspäivän läpi. Skodan suomalaiskuljettaja on kisassa kymmenentenä.

Nordgren aloitti päivän varovaisesti, joka näkyi myös tuloksissa; keskimäärin karkkilalainen oli pohja-ajoista reilun sekunnin kilometrillä perässä. Syytä huoleen ei kuitenkaan ollut.

– Haastavia pätkiä, paljon haastavampia kuin edellisessä Sumavan kisassa, jonka ajoimme huhtikuussa. Kolmen epäonnistuneen kisan jälkeen on tärkeää saada ehjät kilometrit alle, Nordgren kommentoi aamupäivän lenkin jälkeen.

Aamupäivän neljän erikoiskokeen jälkeen Nordgren oli tuloksissa sijalla kymmenen.

– Mutta ei tämä silti meidän todellinen asvalttivauhti ole. Olemme tietoisesti ajaneet hiljaa, mutta ero on kasvanut yllättävän suureksi. Yritetään kiristää iltapäivän aikana vauhtia, nuorukainen pohti.

Iltapäivällä Nordgren jatkoi ajallisesti samaa tahtia ja kun päivän yhdeksästä erikoiskokeesta oli ajettu kuusi, oli suomalainen edelleen kymmenentenä. Tässä vaiheessa eroa kärjessä paahtaneeseen Nordgrenin tallikaveriin Jan Kopeckyyn oli kertynyt reilut puolitoista minuuttia.

Kun päivä oli saatu pakettiin, nuorukaisen sijoitus oli sama – kymmenes.

– Siinähän se päivä on mennyt, Nordgren totesi iltapäivän lenkin jälkeen.

– Hyvin selkeät ohjeet tuli tiimiltä, miten täällä pitää ajaa ja siinä tavoitteessa olemme pysyneet. Vähän tyhmää vain ajella, mutta kun miettii, että kolme edellistä kisaa on mennyt pieleen, tämä on ihan hyvä tulos.

Sunnuntaina rallissa ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta. Nordgren kertoo, että tavoite kisan päätöspäivään on selkeä.

– Paikalliset kuskit ajavat kovaa, mutta me emme aja mestaruuspisteistä. Jatketaan samalla tavalla, mutta pyritään nostamaan vähän vauhtia.

Lue myös nämä