Niclas Grönholm jäi finaalien ulkopuolelle Etelä-Afrikassa

Niclas ja Marcus Grönholm
Niclas ja Marcus Grönholm. Kuva: GRX/McKlein.
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Niclas Grönholm vauhti ei aivan riittänyt jatkopaikkaan finaalieriin rallicrossin MM-sarjan kauden viimeisessä osakilpailussa Etelä-Afrikassa sunnuntaina.

GRX-tallin Ford Fiesta -kuljettaja olisi tarvinnut sunnuntain kahdesta erästä muutaman pisteen enemmän, jotta paikka semifinaaliin olisi auennut Kapkaupungissa. Grönholmin sijoitus oli lopulta 15:s, kun 12 parasta meni jatkoon.

– Alkuun näytti, että rata sopisi tyylilleni, mutta sitten oli vähän kaikenlaista. Lähdöissä oli tekemistä ja en pystynyt parantamaan vauhtia erien edetessä. Nyt kyllä harmittaa tämä kisa, Grönholm tiivisti.

-Kauden aikana on tullut liikaa tämäntapaisia kisoja, enkä osaa itse sanoa mistä kiikastaa. Onneksi on ollut sitten hyviäkin kisoja ja on nähnyt, että pystyn kärkinimien kanssa samaan vauhtiin, kun kaikki vaan on kunnossa. Ensi vuodelle jää parannettavaa, Grönholm summaa kauttaan.

Niclas Grönholnm ajoi kauden isä-Marcuksen vetämässä GRX-tallissa. Marcus Grönholmille oman tallin vetäminen oli uutta. Välillä oli haasteita, mutta menestystäkin tuli ja se motivoi jatkamaan lajin MM-tasolla.

Niclas Grönholmin tyylinäyte Etelä-Afrikasta. Kuva: GRX/McKlein.

– Ehkä kaudesta odotettiin enemmän, mutta kauden alettua kävi selväksi, että emme kuitenkaan olleet ehtineet valmistautua riittävästi. Samoin testaamiseen pitää panostaa eikä autoa voi säästellä, Marcus Grönholm arvioi GRX-tallinsa ensimmäistä kautta.

– Niclaksen vauhti löytyi loppukaudesta ja se teki kyllä hyvää kaikille. Yksi finaalipaikka on hyvä alku jatkoa ajatellen. Kyllä se säväytti, kun Niclas veti samaa vauhtia Sebastian Loebin kanssa ja jopa löi hänet Saksassa, isä-Grönholm totesi.

– Tiimin toiminta meni oikein hienosti ja Jussi Pinomäen Set Promotion hoiti hommansa erinomaisen tehokkaasti. Heille suuri kiitos kauden haasteiden hoitamisesta suurella ammattitaidolla, Marcus Grönholm kiitteli.

Ensi vuodelle tallipomo Grönholmin mukaan suunnitelmat tallin suunnitelmat työn alla.

– Tulevista kuvioista kerrotaan, kun suunnitelmat ovat valmiit. Rallicrossin MM-sarjassa kyllä jatketaan, tallipomo Grönholm sanoi.

Lue myös nämä