Hyundain rallitallin belgialaiskuski Thierry Neuvolle taisteli viime kaudella tiukasti maailmanmestaruudesta, mutta joutui jälleen taipumaan viidennen perättäisen mestaruuden voittaneelle Sebastien Ogierille.
Kausi 2018 starttaa torstaina alkavalla Monte Carlon rallilla. Neuville oli viime vuonna Montessa hyvässä vauhdissa, mutta menetti kisan voiton lipsautukseen lauantaina.
– Jännitys alkaa olemaan huipussaan uuden kauden osalta. Monte Carlo on erityinen tapahtuma, jossa yksikin pieni virhe voi päättää kisan. Se me todistettiin itse viime vuonna, kun johdimme kisaa turvallisesti aina toiseksi viimeiseen päivään saakka, Neuville muistuttaa tallin tiedotteessa.
– Se on kuitenkin Monte Carlon rallin sielu. Se on kova haaste heti vuoden alkuun. Nyt haluamme ottaa kaiken sen kokemuksen käyttöön, mitä olemme tästä rallista saaneet.
Norjalaiskuski Andreas Mikkelsen aloittaa ensimmäisen täyden kautensa Hyundain leivissä. Viime kaudella usean työnantajan leivissä ajanut Mikkelsen on enemmän kuin täpinöissään.
– On aivan uskomaton fiilis aloittaa ensimmäinen kokonainen kausi Hyundailla. Viime vuosi oli minulle vähän turhauttava, joten odotan innolla, että pääsen ajamaan paljon ralleja ja taistelemaan mestaruudesta, Mikkelsen toteaa.
Hyundain kuljettajakolmikon Monte Carlossa täydentää konkarikuski Dani Sordo, jolla on tällä kaudella ohjelmassa seitsemän osakilpailua.
– Vaikka kalenterissani on vain seitsemän rallia, niin yritän saada niistä parhaan mahdollisen tuloksen aikaan. Minulla on uusi kartturi (Carlos del Barrio) täksi kaudeksi, joten joitain asioita meidän pitää vielä muistutella mieleen. Olen kuitenkin optimistinen sen suhteen, että saamme hyvä startin kaudelle Montesta.