Rallin kymmenkertainen Suomen mestari ja Arctic Lapland -rallin kuusinkertainen voittaja, Hannu´s Rally Teamin Juha Salo ei päässyt haluamaansa vauhtiin rallin SM-sarjan avauksessa Rovaniemellä.
Salo pöllytti Peugeot 208 T16 R5:lla kertaalleen syvälle lumipenkkaan ja kärsi kilpa-autonsa keskussammutusjärjestelmän yllätystyhjenemisestä, mutta pienistä murheista huolimatta Salo myönsi rallin maalissa reilusti, että parantamisen varaa jäi ja paljon.
– Ulosajo ja sammutusjärjestelmän tyhjeneminen kesken erikoiskokeen verottivat lähes kolme minuuttia aikaa. Mutta totuus on se, että emme olleet vauhdillisesti siellä, missä meidän olisi pitänyt olla. Tulos oli heikko, Salo myönsi reilusti.
Salo sanoo, että hän epäonnistui etenkin autonsa voimansiirron säätöjen rakentamisessa.
– Automme veti taka-akselilta liikaa. Se oli helppo ajaa, mutta emme päässeet mutkista ulos oikein millään. Meillä on nyt kolme viikkoa aikaa tehdä töitä sen eteen, että vauhtimme Mikkelissä on kohdallaan ja sillä tasolla, millä sen pitäisikin olla. Vauhtia on löydyttävä lisää.
Salo sanoo, että yhteistyö uuden kartanlukija Topi Luhtisen kanssa sujui hienosti.
– Meillä oli Topin kanssa kivaa ja yhteistyömme pelasi hienosti. Onneksi saimme edes jonkin verran SM-pisteitä, joten ihan nollille emme jääneet. Minulta SM-avaus ei ollut mikään kympin suoritus, mutta tästä noustaan vielä, Salo lupaa.
Ralli SM-sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua Mikkelissä, kun SM Vaakuna-rallia ajetaan 16.-17. helmikuuta. Ralli SM-sarjaan kuuluu kaikkiaan seitsemän osakilpailua. Sarja päättyy syyskuun lopulla Turkuun.