Joona oli yleiskilpailun 11:s ja WRC2-luokan kuudes reilu viikko sitten ajetussa Ruotsin MM-rallissa. Joona myönsi suoraan, ettei tulos tyydyttänyt.
– Se meni aika vaihtelevasti. Ei se sitä ollut, mitä lähdimme tuloksen suhteen hakemaan, Joona sanoi suoraan.
– Mutta ihan hyviä pätkäaikoja saimme kuitenkin. Pöperössä ajaminen oli ennen heikkouteni, mutta nyt se alkaa löytyä sieltä taas – sen opimme kisassa. Auton balanssin kanssa oli oikeastaan koko viikonlopun ajan ongelmia, vaikka sen kanssa teimme paljon töitä. Aliohjausta oli aika paljon, Joona harmitteli.
Suomalainen ei ollut pettynyt itse sijoitukseen, vaan aikaeroihin. WRC2-luokan voittaneen Oliver Solbergin vauhtiin ei Uumajan liepeillä ehtinyt kukaan, mutta suomalaisten jäsentenvälisessä taistelussa Joona ei mielestään riittävän hyvin pärjännyt.
Joonan edelle ehtivät maanmiehistä Sami Pajari, Roope Korhonen ja Mikko Heikkilä.
– Olisi pitänyt pystyä paremmin vastaamaan muiden suomalaisten vauhtiin. Aina kun on muita suomalaisia edellä, niin siinä joukossa haluaisi olla ensimmäisenä. Kaikki laskivat kovaa. Valitettavasti aliohjaavuutta ei saatu oikein missään vaiheessa kuriin, Joona harmitteli.
Joonan ja kartanlukija Janni Hussin suunnitelmat tähän kauteen ovat selvät. Panokset on laitettu vahvasti rallin MM-sarjaan.
– Kyllä me se seitsemän WRC2-kisaa ajetaan, Joona vahvisti.
– Tietysti tavoitteena on ajaa sellaisia kisoja, joissa olemme ajaneet ennenkin ja joista kokemusta löytyy. Sen lisäksi varmaan testejä ja tarkoitus on tietysti saada mahdollisimman paljon kilometrejä, Joona jatkoi.
Joona ei suoraan paljastanut, missä hänet nähdään seuraavan kerran ralliauton ratissa.
– Voi olla, että pinta vaihtuu. Voi olla soraa tulossa seuraavaksi, Joona sanoi arvoituksellisesti.
Voitko paljastaa vielä mitään enempää?
– Ei tässä oikein kehtaa hirveästi mainostaa, missä sitä ajaa seuraavan kerran. Mahdollisimman nopeasti pyrimme olemaan taas viivalla, Joona totesi.
– Sora on tietysti aina se mieluisin elementti minulle. Seuraavaa kisaa en voi kuitenkaan tässä vaiheessa vielä sanoa.
Joonalla on täksi kaudeksi selvät tavoitteet. Ruotsi ei tosin vielä antanut sen suhteen kovinkaan lupaavia merkkejä.
– Meillä on selvä tavoite päästä kolmen parhaan joukkoon sarjassa. Tämä ei nyt tietenkään ollut sitä, mitä lähdimme hakemaan. Pitää olla tietyllä tavalla tyytyväinen, mutta myös tietyllä tavalla hyvin kriittinen sitä kohtaan, mitä tekee. Sen tiedän, että potentiaalia olisi ollut enemmän antaa itsestä, mutta nyt ei vain löytynyt luottoa autoon. Silloin ei kannata väkisin puskea, Joona järkeili.
Joonan kartanlukija Janni Hussi debytoi Ruotsissa MM-tasolla. Joonan mukaan Hussi ansaitsi suorituksestaan ”täyden kympin ja papukaijamerkin”, kuten hän jo aiemmin kertoi.
Kaksikolla on ollut hauskaa yhdessä Skoda Fabian kabiinissa.
– Hauskaa meillä on aina. Siihen me panostetaan, että täysillä tehdään, mutta hauskaa pitää olla ja tietyllä tavalla rentoa. Koko aikaa ei voi puristaa, Joona hymyili.
Lue myös: Janni Hussi murtui kyyneliin: ”Niin paljon on tullut palautetta, ettei tästä tule mitään”