Konkari Juha Salo taipui kolmanneksi Tunturirallissa – ”Mummoiluksi meni”

Juha Salo
Juha Salo. Kuva: Taneli Niinimäki
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin kymmenkertainen Suomen mestari Juha Salo ja hänen kartanlukijansa Topi Luhtinen taistelivat Arctic Lapland -rallin toisesta sijasta kilpailun viimeisen erikoiskokeen maaliin asti.

Tällä kertaa kaksikko sai taipua 10,4 sekunnin erolla rallin kolmanneksi. Salo kiihdytti lauantain aikana jo kertaalleen rallin kakkossijalle,  mutta karkkilalainen ei aivan onnistunut pitämään Teemu Asunmaata takanaan.

– Yritettiin, mutta en saanut sellaista lyöntiä päälle kuin aamun  ensimmäisillä erikoiskokeilla. En tiedä sitten, olenko jo vanha vai en, mutta tuollaisessa sakeassa pakkaslumipölyssä ei vain nähnyt kunnolla ajaa. Kokeilin keltaisia ajolaseja ja kaikkea, mutta ei. Mummoiluksi meni, Salo summasi.

– Parilla pätkällä ajoin muutaman mutkan leveäksi ja ilmanputsari täyttyi lumella, mutta kyllä kakkossija hävittiin lumipölyssä ajamiseen. Varoin selvästi liikaa ja se oli oma vika, Salo tunnusti rallin maalissa.

Salo sanoo, että Rovaniemen SM-avauksen jäljiltä fiilis kohti seuraavaa Kouvolassa ajettavaa SM-rallia on edellisvuosia korkeammalla.

– Kaikki toimi hienosti ja olemme tuloksissa jälleen sillä rivillä,  jolla kuvittelimmekin olevan. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin. Hieman hymyilyttää, että tällä kokemuksella voi vielä kokea jotain uutta ja oppia siitä, Salo muistutti.

Ralli SM-sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua Kouvolassa. Sarjassa ajetaan kaikkiaan seitsemän osakilpailua. Kausi päättyy syyskuun lopulla Salon ja Turun seuduilla ajettavaan osakilpailuun.

 

Lue myös nämä