Kalle Rovanperä jatkaa Latvian EM-rallin kärkikamppailussa neljännen erikoiskokeen jälkeen.
Rovanperä tykitti Ford Fiestallaan kakkosajan lauantai-iltapäivän ensimmäisellä pikataipaleella. Viikko sitten 17 vuotta täyttänyt suomalaissensaatio hävisi Nikolai Grjazinille 2,7 sekuntia.
Aamupäivällä Rovanperä joutui ajamaan ilman käsijarrua, eikä iltapäivän avauspätkäkään sujunut täysin ongelmitta.
– Käsijarru on korjattu, mutta pätkän puolivälissä meillä oli ongelmia ohjaustehostimen kanssa. Meillä oli yksi melko pelottava tilanne, Rovanperä sanoi ERC:n ralliradiolle.
Rovanperä sanoi, että hänellä on varaa parantaa vauhtiaan, kunhan hän oppii paremmin uuden autonsa metkut.
– Sitten on mukavampaa, kun voi ajaa kovempaa, EM-tasolla debytoiva Rovanperä sanoi.
Kokonaistilanteessa Rovanperä jatkaa kolmantena, eroa kärkikuljettaja Aleksei Lukjanukiin on kuusi sekuntia. Grjazin on toisena 0,3 sekunnin päässä Lukjanukista.
Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.