Ralli SM-sarja huipentuu viikonloppuna Pirkanmaalla Lempäälän
ympäristössä ajettavaan kauden viimeiseen osakilpailuun.
RealPark – Lake City Rally -nimeä kantava kilpailu pyörähtää
käyntiin perjantai-iltana kolmella hämärässä ajettavalla
erikoiskokeella. Ralli jatkuu lauantaina, kun vuorossa on seitsemän
erikoiskoetta Pirkanmaan legendaarisilla sorateillä ja Suomen mestarit ovat viimeistään selvillä alkuillasta, kun voittajia odotellaan podiumille Lempäälän Real Parkiin. SM3-luokan kolmannella sijalla majaileva Jussi Lindberg starttaa kauden päätökseen ainoastaan SM-mitali mielessään.
– Tiukka kisa on tulossa, niin kuin koko kausi on sen osoittanut. Keli saisi tosin olla kuivempi, kuin mitä edellisessä Uudenkaupungin osakilpailussa oli, Lindberg toivoo.
Lindberg käy SM-pronssista hurjaa taistelua tasapisteissä olevan Olli Pollarin sekä ainoastaan kaksi pistettä perässä olevan Taisko ”Tade” Larion kanssa, mutta jaossa olevien 1,5-kertaisten sarjapisteiden ansiosta myös SM-hopea on vielä mahdollinen. Täytyy toki muistaa, että myös kärkiviisikon takana kärkkyy vielä nippu mitalinnälkäisiä kuljettajia.
– Luottavaisin fiiliksin lähdetään, vaikka moni luokan kuljettaja on ilmoittaunut podiumkamppailuun. Mitalin suhteen täytyy jokaisella erikoiskokeella olla vauhti kunnossa, eikä kyttäilemiseen ole varaa. Ainakin (Olli) Pollari ja (Taisko) Lario pitäisi pystyä pitämään takana, mutta on siellä muitakin kuskeja kärkkymässä mitalia, joten hereillä täytyy olla, Lindberg kertoo.