Juho Hänninen viritti itsensä huippuiskuun Espanjan MM-rallin toisena ajopäivänä, joka ajettiin asvaltilla.
Toyota-kuljettaja Hänninen latasi lauantain seitsemällä erikoiskokeella kaksi pohja-aikaa ja oli päivän toiseksi nopein kuljettaja. Hänninen päätti päivän neljännellä sijalla reilun puolen minuutin päässä kilpailua johtavasta Citroenin Kris Meekestä.
Rallin päätöspäivänä sunnuntaina ohjelmassa on vielä kuusi erikoiskoetta. Hänninen aikoo hyökätä kohti palkintokorokepaikkaa, joka on 19,5 sekunnin päässä.
– En ole vielä luovuttanut, Hänninen alleviivasi lauantain viimeisen erikoiskokeen jälkeen WRC:n ralliradiolle.
– Tämä oli hyvä päivä, ja voin olla tyytyväinen. Eilinen oli pettymys, kun hävisin liikaa kärkikuskeille.
Hännisen edellä tuloslistalla ovat Meeken lisäksi Ford-pilotit Sebastien Ogier ja Ott Tänak.
Myös Esapekka Lappi löysi kelpo vauhdin lauantaina. Lappi nousi kisassa kuudenneksi, kun Hyundain Dani Sordo ja Andreas Mikkelsen joutuivat keskeyttämään hänen edeltään ja lisäksi suomalaiskuljettaja jätti taakseen aikasakon saaneen Mads Östbergin.
Sunnuntain ensimmäinen erikoiskoe starttaa kello 8.00 Suomen aikaa.
Espanjan MM-rallin tilanne, EK13/19:
1. Kris Meeke Citroen 2.16.21,1 2. Sebastien Ogier Ford +13,0 3. Ott Tänak Ford +14,5 4. Juho Hänninen Toyota +34,0 5. Thierry Neuville Hyundai +53,2 6. Esapekka Lappi Toyota +1.22,1 7. Mads Östberg Ford +1.39,8 8. Stephane Lefebvre Citroen +2.00,7 9. Elfyn Evans Ford +3.15,1 10. Eric Camilli Ford +5.40,8