Alahärmäläinen 21-vuotias Jere Kalliokoski kilpailee ensi kaudella kahdessa eri sarjassa Ford Fiestalla.
Ohjelmassa on tällä kaudella ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut RallyX Nordic sekä SM-rallicross. Kauden 2016 SuperCar-luokan Suomen mestari siirtyi seuraavaksi kaudeksi Eurooppaan. Ensin Kalliokoski edusti Albatec-Racingin värejä ja viime kaudella hän kilpaili EM-sarjan tuoreimmassa tulokkaassa, G-Fors –tiimissä.
– Kaksi kautta EM-sarjaa on nyt ajettu ja oppia crossista on tarttunut matkaan. Olen nähnyt kahden hieman erilaisen tallin toimintatapoja ja saanut arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen molemmista, Kalliokoski kertoo.
– Nyt oli oikea hetki tarttua seuraavaan haasteeseen uudella autolla ja uuden sarjan parissa. EM-sarjan kulut ovat karanneet käsistä, ja kuljettajia sieltä on siirtymässä RallyX-sarjaan. Ja koska meidän SM-sarjalla on laatutakuu, niin tämä yhdistelmä innosti lähtemään näihin mukaan, Kalliokoski jatkaa.
RallyX Nordicissa ajetaan yhteensä seitsemän osakilpailua. Sarja alkaa Ruotsin Höljesistä, jossa ajetaan kaksi osakilpailua alustavan kalenterin mukaan huhtikuussa. Finaalin vuoro on Tierpin tänä syksynä avatulla radalla syyskuussa.