Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Turkissa. Kisa palaa kalenteriin kahdeksan vuoden tauon jälkeen, mutta täysin uudella reitillä. Ralli tulee olemaan haaste myös kokeneille MM-sarjan kuskeille.
– Tämä on ensimmäinen kerta vuosiin, kun valmistaudun täysin uuteen WRC-kisaan. Luvassa on paljon tuntematonta. Pitää tehdä ihan uusi nuotti, eikä tien luonnetta tiedä etukäteen. Me emme myöskään osaa arvioida, miten tie muuttuu toisella lenkillä, Toyotan suomalaiskonkari Jari-Matti Latvala sanoo.
– Vuonna 2008 Antalyan lähellä ajetussa rallissa oli ainakin erittäin kuuma. Pitkät pätkät olivat todella kovia renkaille. Uskon, että tälläkin kertaa kilpailu muistuttaa paljon Akropolis-rallia. Testit meillä sujuivat tosi hyvin ja teimme parannuksia jousitukseen.
Latvalan tallikaveri Esapekka Lappi on samoilla linjoilla. Renkaiden säästely voi näytellä todella suurta roolia tällä kertaa Marmariksen lomakohteen ympäristössä ajettavassa rallissa.
– Meidän tietojemme mukaan tiestö on erittäin rankkaa ja irtosoraa on paljon. Renkaiden säästäminen on avainasemassa. Varsinkin iltapäivän pitkät lenkit tulevat olemaan ratkaisevia. Jo testeissä huomasimme, että renkaat kuluvat nopeasti, kun tiet ovat rajuja ja lämpöä on yli 35 astetta, pieksämäkeläinen pohtii.
– Odotan kuitenkin haastetta innolla. Se on taas paikka oppia uutta.
Turkin ralli alkaa ensi viikon torstai.iltana ajettavalla yleisöpätkällä.