Nuoren suomalaisralliautoilijan Jari Huttusen tiivis kilpailutahti jatkuu tänä viikonloppuna Saksan MM-rallissa. Huttunen hakee peräti neljättä peräkkäistä luokkavoittoaan kuukauden sisään.
Huttunen juhli kolme viikkoa sitten WRC2-luokan voittoa Jyväskylän MM-rallissa. Suomalaislupaus oli luokkansa ykkönen myös Puolan EM-rallissa sekä Weiz-rallissa Itävallassa.
Huttunen lähtee Saksan asvalttiteille jahtaamaan RC4-luokan voittoa Opel Adam R2:lla Opelin tehdastallin riveissä. Marcus Grönholmin suojatin päätavoite tällä kaudella on rallin EM-sarjan Junior U27 -luokassa menestyminen, joten Saksan MM-rallista hän ei ota kovia paineita – varsinkaan kun EM-sarja jatkuu jo viikko Saksan rallin jälkeen.
– Totta kai luokkavoitto on jälleen tavoitteena, mutta tärkeää on myös päästä maaliin ehjällä autolla, sillä kilpailemme tällä samalla yksilöllä seuraavana viikonloppuna Tshekin EM-osakilpailussa. Taktiikkana on jälleen lähteä ajamaan omaa ajoa aluksi ja kiristää sitten tarpeen mukaan. Testaamme kisan aikana mahdollisuuksien mukaan eri asetuksia EM-sarjaa silmällä pitäen, Huttunen kertoo.
Saksan MM-ralli on Huttuselle ja kartanlukija Antti Linnakedolle tuttu viime vuodelta, jolloin kilpailu oli osa ADAC Opel Rallye Cupia. Tuolloin MM-rallin yhteydessä ajettiin sarjan kaksi osakilpailua, ja suomalaispari nappasi voitot niistä molemmista varmistaen samalla sarjamestaruuden. Alla oli silloin myös Opel Adam, joka oli viritysasteeltaan tämänvuotista ajokkia miedompi.
– Hyviä muistoja täältä on totta kai, mutta tämän vuoden kilpailun reitti on uudistunut melkoisesti viime vuoteen nähden, joten kovin paljon hyötyä viime vuoden meriiteistä ei nyt ole. Täällä ajetaan kolmen tyyppisiä teitä, on viinitarhaa, armeija-alueen kapeita teitä ja sitten tavallisia kyläteitä. Itse pidän oikeastaan vain noista kylätietyyppisistä pätkistä.
Vaihtelevien tietyyppien lisäksi Saksan MM-rallin ominaispiirre on alati vaihtuva sää. Tänä vuonna kisan ajaksi on ennustettu sekä sadetta että poutaa.
– Minulle ei ole väliä sataako vai paistaako, mutta parasta olisi, jos säätyyppi pysyisi mahdollisimman samankaltaisena päivän aikana, jotta yllätyksiltä vältyttäisiin.
Saksan MM-ralli käynnistyy torstai-iltana yleisöerikoiskokeella lähellä Saarbrückenia ja päättyy sunnuntaina. Kaikkiaan reitillä on 21 erikoiskoetta ja 309 erikoiskoekilometriä.
Vielä on mahdollisuus osallistua Rallit.fin ensimmäiseen MM-rallitietäjäkilpailuun yläpuolelta olevan Facebook-päivityksen kautta tai täältä!