FIA-pomo vihjasi: Yksi uusi autovalmistaja kiinnostunut rallin MM-sarjasta

Sebastien Ogier
Rallikausi 2021 käynnistyi Sebastien Ogierin voitolla Monte Carlosta tammikuussa. Kuva: @World / Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kansainvälisen autoliitto FIA:n rallipomo Yves Matton kertoi positiivisia uutisia MM-sarjan kannalta. Mattonin mukaan yksi uusi autonvalmistaja on kiinnostunut liittymään mukaan rallikarkeloihin. 

Rallin MM-sarjassa pitkään palvelleet WRC-autot jäävät ensi kaudella historiaan, kun tilalle tulee hybriditeknologialla toimivat Rally1-kilpurit. Mattonin mukaan uusi valmistaja ei ole mukana vielä kaudella 2022, mutta parin vuoden päästä uusi tiimi saatetaan nähdä MM-sarjan pikataipaleilla.

– Uskon, että seuraavan luokitusjakson lopussa me voimme saada uuden valmistajan. Meillä oli myös muita mahdollisuuksia jo aiemmin, mutta voin kertoa, ettei koronapandemia auttanut tilannetta. On tässä tilanteessa aika vaikeaa lobata autonvalmistajia liittymään mukaan, Matton kertoo Dirtfishin sivuilla.

Vuonna 2017 nykyiset WRC-kilpurit esiteltiin MM-sarjassa ja tuolloin mukaan tulivat Toyota sekä Citroen, joskin ranskalainen oli vain viettänyt yhden sapattivuoden kehittäessään vuoden 2017 kilpuria. Citroen vetäytyi jälleen MM-sarjasta vuonna 2019.

Edellinen kausi mentiin kahden tehdastiimin voimin, kun Hyundai ja Toyota kilpailivat voitoista. Mukana oli toki myös Fordin osittain tukema yksityistiimi M-Sport. Tiimejä huipputasolla on siis äärimmäisen vähän, joten uutta verta kaivataan karkeloihin.

– Uskon, että voimme houkutella joitain valmistajia, mutta se ei tapahdu vielä vuonna 2022, Matton valaa toivoa.

MM-sarjan tulevaisuuden kannalta vaarana kuitenkin on, että Hyundai saattaa vetää toimintonsa pois. Nykyinen tallipomo Andrea Adamo kertoi aiemmin, ettei hän ole saanut vielä Koreasta toimivaltaa alkaa kehittämään vuoden 2022 Rally1-autoa.

– Tiimimme nimi ei ole ”Adamo Motorsport”. Hyundain johtoporras ei ole vielä täysin vakuuttunut hybrideistä, joten odotan yhä vihreää valoa, Adamo kommentoi tilannetta.

Viimeisen 24 vuoden aikana huippusesongit MM-sarjan kannalta osuvat vuosien 1999-2002 väliin, jolloin WRC-karkeloissa oli mukana yhteensä seitsemän valmistajaa. Yhteensä 12 merkkiä on ollut mukana siitä alkaen, kun ensimmäiset WRC-autot esiteltiin vuonna 1997. Nämä merkit ovat Citroen, Ford, Hyundai, Peugeot, Mini, Mitsubishi, Seat, Skoda, Subaru, Suzuki, Toyota ja Volkswagen.

Katso alta MM-kauden avanneen Monte Carlon osakilpailun parhaat palat. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,364753″ ap mute]

Lue myös nämä