EK8: Vanhat mestarit kaksoisjohdossa Monte Carlossa, Rovanperällä vaikea päivä

Ford-kuljettaja Sebastien Loeb johtaa Monte Carlon MM-rallia perjantain jälkeen.
Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Yhdeksänkertainen maailmanmestari Loeb ajaa ensimmäistä MM-ralliaan puoleentoista vuoteen, mutta meno on ollut kuin huippuaikoina. Loeb johtaa kisaa 9,9 sekunnin turvin ennen kahdeksankertaista mestaria Sebastien Ogieria.

Perjantain päätöspätkällä Toyotan Ogier tykitti päivän ensimmäisen pohja-aikansa ja saavutti Loebin johtoasemaa 4,5 sekunnilla.

– Aamulla ajoin ehkä vähän varovaisesti. Iltapäivällä puskin todella kovaa, mutta enää en voi mennä kovempaa. Meiltä puuttuu vähän balanssia autosta, tällä kaudella enää valikoituja MM-ralleja ajava Ogier summasi WRC All Liven lähetyksessä.

– Fiilikset ovat hyvät. Tämä oli hyvä päivä. Meillä oli iltapäivällä vähän hybridiongelmaa. Tie varmaan jäätyi vähän enemmän minun ajovuorolleni, mutta ajoin mielestäni hyvän pätkän, Loeb puolestaan sanoi.

Ogier nousi perjantain toiseksi viimeisellä erikoiskokeella toisella sijalle ohi tallikaveri Elfyn Evansin. Päätöspätkällä Ogier peittosi walesilaisen peräti 11,3 sekunnilla. Evans on kolmannella sijalla nyt 12,1 sekuntia ranskalaismestaria perässä.

– Olen yllättynyt, että hävisin noin paljon. Olin varmasti liian varovainen neulansilmämutkissa pätkän lopussa. On turhauttavaa, että päivä loppui näin, Evans kertoi.

Hyundain Thierry Neuville on kisassa neljäntenä, mutta tallikaveri Ott Tänak on vain 8,9 sekunnin päässä. Ford-kuski Craig Breen on puolestaan kuudentena vain 2,5 sekunnin päässä virolaisesta. Seitsemäntenä ajaa Fordin Gus Greensmith ennen Toyotan Takamoto Katsutaa.

Toyotan Kalle Rovanperä jatkaa kisassa yhdeksäntenä. Eroa kärkeen on tullut yli kaksi minuuttia. Perjantain iltapäivän pätkillä luotto tekemiseen oli kuitenkin jo parempi.

– Päivä ei tietenkään ollut hyvä. Iltapäivällä pystyimme jo vähän parempaan. Saimme autoa vähän paremmaksi ja pystyin luottamaan siihen. Katsotaan, mihin voimme yltää huomenna, Rovanperä kertoi.

WRC2-luokassa kärkeen on siirtynyt Citroenin Stephane Lefebvre 1,4 sekunnin turvin ennen Skodan Andreas Mikkelsenia.

Monte Carlon MM-rallissa ajetaan lauantaina viisi erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on vielä neljä pätkää.

Katso alta kooste perjantaiaamupäivän erikoiskokeista. Kilpailun tilanne videon alla.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,397560″ ap mute]

Monte Carlon MM-rallin tilanne EK8/17 jälkeen:

 1. Sebastien Loeb    Ford  1.22.49,0
 2. Sebastien Ogier   Toyota     +9,9
 3. Elfyn Evans       Toyota    +22,0
 4. Thierry Neuville  Hyundai   +47,8
 5. Ott Tänak         Hyundai   +56,7
 6. Craig Breen       Ford      +59,2
 7. Gus Greensmith    Ford    +1.08,4
 8. Takamoto Katsuta  Toyota  +1.35,9
 9. Kalle Rovanperä   Toyota  +2.12,8
10. Oliver Solberg    Hyundai +2.22,9
11. Stephane Lefebvre Citroen +4.29,7
12. Andreas Mikkelsen Skoda   +4.31,1
13. Yohan Rossel      Citroen +4.48,8
14. Marco Bulacia     Skoda   +5.38,6

Monte Carlon MM-rallin aikataulu:

Torstai 20.1. 

21.18 EK1: Lucéram / Lantosque (15,20 km)
22.31 EK2: La Bollène-Vésubie / Moulinet (23,25 km)

Perjantai 21.1. 

09.14 EK3: Roure / Beuil 1 (18,33 km)
11.17 EK4: Guillaumes / Péone / Valberg 1 (13,49 km)
12.35 EK5: Val-de-Chalvagne / Entrevaux 1 (17,11 km)
15.16 EK6: Roure / Beuil 2 (18,33 km)
16.19 EK7: Guillaumes / Péone / Valberg 2 (13,49 km)
17.37 EK8: Val-de-Chalvagne / Entrevaux 2 (17,11 km)

Lauantai 22.1. 

09.17 EK9: Le Fugeret / Thorame-Haute (16,80 km)
11.08 EK10: Saint-Jeannet / Malijai 1 (17,04 km)
12.16 EK11: Saint-Geniez / Thoard 1 (20,79 km)
15.08 EK12: Saint-Jeannet / Malijai 2 (17,04 km)
16.16 EK13: Saint-Geniez / Thoard 2 (20,79 km)

Sunnuntai 23.1. 

09.45 EK14: La Penne / Collongues 1 (19,37 km)
11.08 EK15: Briançonnet / Entrevaux 1 (14,26 km)
11.53 EK16: La Penne / Collongues 2 (19,37 km)
13.18 EK17: Briançonnet / Entrevaux 2 [Power Stage]

Lue myös nämä