EK7: Mikko Heikkilä tykitti pohjat, kestääkö hermot tällä kertaa loppuun saakka?

Skoda-kuljettaja Mikko Heikkilä on erittäin lähellä rallikauden 2022 avausvoittoaan SM-sarjassa.
Mikko Heikkilä
Mikko Heikkilä. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Nurmijärveläiskuljettaja Heikkilä on yhden erikoiskokeen päässä kauden ensimmäisestä voitostaan rallin SM-sarjassa. Heikkilä oli nopein Pohjanmaa-rallin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella ja kasvatti johtoasemansa ennen Emil Lindholmia 4,8 sekuntiin.

– Tuli ihan hyvin. Ei ollut kyllä helppoa. Puolessa välissä pätkää sade sen kuin lisääntyi. Tuntui, että suorallakin suistuu tieltä, Lindholm sanoi Moottoriurheilu.tv:n lähetyksessä.

Heikkilä johti myös edellistä SM-rallia Turussa toukokuussa ennen viimeistä pätkää, mutta sortui ajovirheisiin ja tippui kolmanneksi. Tällä kertaa johtomarginaali on kuitenkin puolet suurempi, joten perussuoritus riittänee 20 kilometriä pitkällä Ämmälänmäen pätkällä.

Kokonaistilanteessa kolmantena on virolaiskuski Egon Kaur. Eroa kärkeen on kertynyt 21,6 sekuntia. Kaur voi ajaa varmistellen viimeisen erikoiskokeen, sillä neljäntenä oleva konkarikuski Juha Salo on jäänyt virolaisesta reilut 25 sekuntia.

– Oli tosi vaikea pätkä ja siellä oli pari tilannettakin. Oli liukkaita paikkoja. Pitää olla tarkkana vielä viimeisellä pätkällä, Kaur summasi.

– Ihan varovaisesti tultiin. Pitkä ja monenlaista olosuhdetta oli matkalla. Siellä teki auto vesisateessa ihmeliikkeitä välillä, Salo puolestaan totesi.

SM3-luokassa tuttu kaksikko taistelee voitosta. Lauri Joona johtaa luokkaa reilun viiden sekunnin erolla ennen Roope Korhosta.

SM2-luokassa Arttu Lähdeniemi joutui keskeyttämään toiseksi viimeisellä pätkällä. Lähdeniemen keskeytyksen jälkeen luokkavoitossa on kiinni Ville Hautamäki.

– Arttu oli pihalla. Voi hyvä jumala sentään, ei muuta voi sanoa. Ihan täyttä liejua oli tie. Voi mennä 20 km/h vauhdissakin ulos, Hautamäki tuskasteli.

Toyotan WRC-tallin päällikkö Jari-Matti Latvala kurvailee yleiskilpailussa 11. sijalla. Vanhalla Toyota Celicalla ajavalla Latvalalla on kertynyt eroa yleiskilpailun kärkeen reilut kolme minuuttia.

– Saatiin edellinen auto kiinni. Vähän meillä oli pieniä ongelmia auton kanssa ja sen takia olemme myöhässä. Yritetään nyt jatkaa vielä, että päästäisiin maaliin asti, Latvala jutteli.

Pohjanmaan SM-rallin tilanne EK7/8 jälkeen:

 1. Mikko Heikkilä Skoda  54.47,3
 2. Emil Lindholm  Skoda     +4,8
 3. Egon Kaur      VW       +21,6
 4. Juha Salo      Skoda    +47,4
 5. Aleksi Röyhkiö VW     +2.04,0
 6. Anssi Valkonen Skoda  +2.16,3
 7. Jukka Ketomäki Skoda  +2.30,5
 8. Anssi Rytkönen Skoda  +2.38,0
 9. Lauri Joona    Ford   +2.52,3
10. Roope Korhonen Ford   +2.57,5
11. J-M Latvala    Toyota +3.14,5 
12. V. Hautamäki   Mitsu  +5.00,8

Pohjanmaa-rallin aikataulu:

Perjantai 17.6.

19.01 Lähtö: Seinäjoen Tori
19.44 EK1: Ojajärvi (23,60 km)
20.33 EK2: Hirvijärvi (19,18 km)
21.46 Huolto: Rengastien Autotarvike

Lauantai 18.6.

10.01 Huolto: Rengastien Autotarvike
11.05 EK3: Kärkimäki (18,20 km)
11.37 EK4: Hööpakka (12,10 km)
12.10 EK5: Viitala (11,00 km)
12.56 Huolto: Rengastien Autotarvike
14.30 EK6: Seinäjoen kaupunki (1,50 km)
15.35 Kokoomatauko: PowerPark
16.22 EK7: Pääjärvi (23,00 km)
17.30 EK8: Ämmälänmäki (20,20 km)
19.04 Maali: Seinäjoen tori

Lue myös nämä