Lindholm lähti Pohjanmaa-rallin päätöserikoiskokeelle toiselta sijalta, mutta Mikko Heikkilä menetti liki viiden sekunnin johtoasemansa ja tippui toiseksi. Lindholm tykitti pohjat peräti 11,7 sekunnin erolla ja kuittasi voiton 6,9 sekunnin turvin.
Heikkilä menetti nyt toista kertaa SM-rallin voiton päätöspätkällä. Nurmijärveläinen koki saman kohtalon myös Turussa toukokuussa.
– Tämä oli ihan mahdoton pätkä, todellista mutavelliä. Oli aika lähellä, että spinnattiin ja olisi käynyt sama kuin Turussa. Voi olla, että ei riitä, Heikkilä kertoi Moottoriurheilu.tv:n lähetyksessä.
– Veikeää oli ajaa tämä viimeinen pätkä. Pito oli niin pehmeä, että tuntui, että aiempi auto vei linjaa. En tiedä, että riittääkö. Molemmat sijat olisivat hyviä, Lindholm puolestaan jutteli.
Virolaiskuski Egon Kaur nappasi Pohjanmaalta kolmannen sijan. Eroa kärkeen kertyi vajaa puoli minuuttia. Rallikonkari Juha Salo ajoi ulos päätöserikoiskokeella neljänneltä sijalta. Näin ollen Aleksi Röyhkiö kuittasi neljännen tilan ennen Anssi Valkosta ja Jukka Ketomäkeä.
Toyotan WRC-tallin päällikön Jari-Matti Latvalan kisa päättyi niin ikään viimeiselle erikoiskokeelle. Teknisistä vioista kärsinyt Latvala jäi reitin varteen, kun vanhan Toyota Celican tekniikka petti lopullisesti.
SM2-luokassa voittoa juhli Ville Hautamäki Mitsubishillaan. SM3-luokassa Lauri Joonan ja Roope Korhosen tuima taistelu päättyi laukaalaisen Korhosen voittoon. Korhonen tykitti viimeiselle pätkälle liki 15 sekuntia kovemman ajan kuin Joonan ja nousi ykköstilalle.
SM4-luokassa Henri Hokkala sai ennen viimeistä pätkää 40 sekuntia aikasakkoa, mutta nappasi silti voiton yli minuutin erolla ennen Kristian Niemistä.
– Niin paljon oli eroa, että tehtiin pieniä puhdistustoimia. Annettiin kavereiden tehdä omat linjansa ja tultiin niitä pitkin. Viikonloppu oli hyvä ja vauhtia riitti. Meni vähän kurvaillessa tämä loppu, mutta ei haittaa yhtään, Hokkala summasi.
Pohjanmaan SM-rallin lopputulokset:
1. Emil Lindholm Skoda 1.05.42,3 2. Mikko Heikkilä Skoda +6,9 3. Egon Kaur VW +29,1 4. Aleksi Röyhkiö VW +2.22,4 5. Anssi Valkonen Skoda +2.39,0 6. Jukka Ketomäki Skoda +2.52,0 7. Anssi Rytkönen Skoda +2.38,0 8. Roope Korhonen Ford +3.16,6 9. Lauri Joona Ford +3.25,4 10. V. Hautamäki Mitsu +6.08,0 11. Riku Tahko Hyundai +7.18,2 12. K. Hämäläinen Skoda +7.27,8 13. Miikka Vuokila Mitsu +7.39,0 14. Lars Stensböl Ford +7.44,2 15. Juha Pasanen Mitsu +8.19,0 16. Henri Hokkala Ford +8.31,4
Pohjanmaa-rallin aikataulu:
Perjantai 17.6. 19.01 Lähtö: Seinäjoen Tori 19.44 EK1: Ojajärvi (23,60 km) 20.33 EK2: Hirvijärvi (19,18 km) 21.46 Huolto: Rengastien Autotarvike Lauantai 18.6. 10.01 Huolto: Rengastien Autotarvike 11.05 EK3: Kärkimäki (18,20 km) 11.37 EK4: Hööpakka (12,10 km) 12.10 EK5: Viitala (11,00 km) 12.56 Huolto: Rengastien Autotarvike 14.30 EK6: Seinäjoen kaupunki (1,50 km) 15.35 Kokoomatauko: PowerPark 16.22 EK7: Pääjärvi (23,00 km) 17.30 EK8: Ämmälänmäki (20,20 km) 19.04 Maali: Seinäjoen tori