EK1: Toyotat heti iskussa MM-rallissa – Lappi pohja-ajalla kisan kärkeen

Esapekka Lappi
Esapekka Lappi. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan Esapekka Lappi, Ott Tänak ja Jari-Matti Latvala olivat loistavassa vauhdissa heti Australian MM-rallin ensimmäisellä erikoiskokeella.

Toyota-kuljettajat latasivat taululle kolme nopeinta aikaa 8,77 kilometriä pitkällä Orara Eastin erikoiskokeella. Lappi otti kisan kärkipaikan haltuunsa ajettuaan pätkän 0,8 sekuntia Tänakia nopeammin.

– Tämä oli hyvä startti. Ajo sujui puhtaasti, voin olla tyytyväinen. Seuraavalla pätkällä tienpinta on erilainen, joten toivottavasti säädöt toimivat sielläkin, Lappi kertoi WRC All Liven lähetyksessä.

Latvala sijoittui pikataipaleella kolmanneksi 1,2 sekuntia maanmiehelleen jääneenä.

– Parissa paikassa oli vähän liukkaampaa kuin ajattelin, mutta muuten tuli hyvin, Latvala sanoi.

MM-sarjan kärkikuljettajista Hyundain Thierry Neuville sijoittui viidenneksi ja Fordin Sebastien Ogier kahdeksanneksi avauspätkällä. Neuville ja Ogier jäivät reilut kaksi sekuntia Lapin pohja-ajasta. Fordin Teemu Suninen piti kymmenenneksi nopeinta vauhtia.

Avauspäivänä ajetaan vielä seitsemän erikoiskoetta.

Australian MM-rallin tilanne EK1/24 jälkeen:
 1. Esapekka Lappi     Toyota  4.45,5
 2. Ott Tänak          Toyota    +0,8
 3. Jari-Matti Latvala Toyota    +1,2
 4. Andreas Mikkelsen  Hyundai   +1,8
 5. Thierry Neuville   Hyundai   +2,1
 5. Mads Östberg       Citroen   +2,1
 7. Elfyn Evans        Ford      +2,5
 8. Sebastien Ogier    Ford      +2,6
 9. Hayden Paddon      Hyundai   +2,7
10. Teemu Suninen      Ford      +2,8
11. Craig Breen        Citroen   +4,2
Australian MM-rallin aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Perjantai 16.11.

23.03 (to) EK1: Orara East I (8,77 km)
23.43 (to) EK2: Coldwater I (14,12 km)
0.41  (pe) EK3: Sherwood I (26,68 km)
2.14  (pe) Huoltotauko (30 min)
3.32  (pe) EK4: Orara East II (8,77 km)
4.12  (pe) EK5: Coldwater II (14,12 km)
5.10  (pe) EK6: Sherwood II (26,68 km)
7.37  (pe) EK7: Destination NSW I (1,27 km)
7.47  (pe) EK8: Destination NSW II (1,27 km)

Lauantai 17.11.

22.08 (pe) EK9: Argents Hill Reverse I (13,13 km)
22.51 (pe) EK10: Welshs Creek Reverse I (28,83 km)
23.59 (pe) EK11: Urunga I (20,11 km)
0.47  (la) EK12: Raleigh I (1,99 km)
1.35  (la) Huoltotauko (30 min)
3.08  (la) EK13: Argents Hill Reverse II (13,13 km)
4.02  (la) EK14: Welshs Creek Reverse II (28,83 km)
5.10  (la) EK15: Urunga II (20,11 km)
5.58  (la) EK16: Raleigh II (1,99 km)
7.37  (la) EK17: Destination NSW III (1,27 km)
7.47  (la) EK18: Destination NSW IV (1,27 km)

Sunnuntai 18.11.

21.53 (la) EK19: Coramba I (15,55 km)
22.36 (la) EK20: Sapphire I (19,27 km)
23.38 (la) EK21: Wedding Bells18 I (7,16 km)
0.53  (su) Huoltotauko (30 min)
2.01  (su) EK22: Coramba II (15,55 km)
2.44  (su) EK23: Sapphire II 19,27 km
4.18  (su) EK24: Wedding Bells18 II (7,16 km) *Power Stage

Lue myös nämä