Aleksi Korhonen

Aleksi Korhonen vahvisti SM-pistejohtoaan

Rallin junioreiden SM-sarjan kolmas osakilpailu ajettiin Aurassa ympäristössä Turun lähellä. Suonenjoen Aleksi Korhonen oli pistejohdossa kahden talviolosuhteissa ajetun osakisan jälkeen ja on sitä nyt entistä vahvemmin, kun piste-ero kasvoi neljään.

Luokassa 3 (enintään 1600-kuutioiset) ajava Korhonen oli nopein kuudella erikoiskokeella, vain viimeistä edellisellä pätkällä Tomi Tuominen onnistui Korhosta paremmin.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

– Alettiin vähän kuutosella jo varmistella, mutta sitten uudestaan innostuimme seiskan ajamaan kunnolla, kertasi Korhonen maalissa.

– Luokkavoittoa vain tavoiteltiin, kun yleiskilpailumenestyksestä ei anneta lisäpisteitä, turha sitä on lähteä reuhuamaan.

Kilpailun nopein oli luokassa 4 ajava Henri Hokkala, joka ajoi SM-sarjalaisista nopeimman ajan kuudelle erikoiskokeelle. Hokkalalle pienen ”kauneusvirheen” tilastoon aiheutti juuri Aleksi Korhonen, joka oli nopein neljännellä erikoiskokeella.

Henri Hokkala palasi näin Kaasujalka Rallissa luokkavoitollaan taistelemaan junioreiden Suomen mestaruudesta. Hokkala voitti sarjan ensimmäisen osakisan, mutta jäi pisteittä toisessa, nyt oli jälleen vuorossa voitto.

– ”Koetettiin välttää tänään virheitä, silti koko päivä on ajettu täysillä. Tarvittaessa olisin voinut ehkä vähän lisätä vauhtiakin, mutta silloin saattaa käydä pahasti kukkaron päälle, totesi Hokkala maalissa.

Kun sarjan loppupisteisiin lasketaan neljä parasta tulosta viidestä, tietää Hokkala tarkasti tilanteen.

– Nyt olemme voittaneet kaksi, kaksi on vielä voitettava. Tällainen olisi suunnitelma.

Lisää aiheeseen liittyviä tuoreita uutisia:
Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi
Päätoimittaja