Suomalaiskuljettaja laittoi MM-rallivoittajan tiukoille – ”Olimme molemmat siitä samaa mieltä”

Mikko Heikkilä ei voinut olla tyytyväinen tulokseensa rallin EM-sarjan osakilpailussa Puolassa.
Mikko Heikkilä ja Samu Vaaleri
Mikko Heikkilä (oik.) ja Samu Vaaleri. Kuva: Zoom Motorsport
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Heikkilä nappasi kauden toistaiseksi parhaan sijoituksensa ajettuaan viidenneksi Mikolajkin ympäristön nopeilla sorateillä. Hallitsevan Suomen mestarin kilpailu meni hieman penkin alle lauantain erikoiskokeilla, joilla kärki karkasi nurmijärveläiseltä.

Heikkilä oli lauantain pätkien jälkeen kahdeksantena vajaan minuutin päässä ykköspaikasta.

– On ihan idioottiolo lauantain säätöjen vuoksi. Valitsimme väärät säädöt autoon, minkä takia päivä oli todella vaikea, Heikkilä tuskaili.

Sunnuntaina Heikkilän vauhti oli aivan toisenlaista, kun Skoda Fabia Rally2 -auto saatiin parempaan iskuun. Heikkilä nakutti kaksi pohja-aikaa ja oli päivän toiseksi nopein kuljettaja. Lisäksi hän otti neljä lisäpistettä kisan päättäneeltä Power Stage -erikoiskokeelta, jolla hän sijoittui toiseksi.

– Palasimme sunnuntaina sellaisiin säätöihin, jotka minulla on ollut aiemmin. Auto tuntui tutummalta ja helpommalta – kaikki meni helposti. Mutta olimme lauantaina niin hitaita, että lähtöpaikkamme oli vielä kaukana hyvistä paikoista. Tällaista tämä on välillä.

Heikkilä kamppaili sunnuntaina entistä WRC-tähteä Mads Östbergiä vastaan nelossijasta. Tuloslistalla nousua tehnyt Heikkilä pääsi norjalaisen kantaan, mutta ei aivan edelle. Urallaan yhden MM-rallin voittanut Östberg kuittasi neljännen sijan lopulta 3,8 sekunnin erolla suomalaiseen.

– Nelossija meni tiukalle. Vaikkei viitossijaa lähdetty hakemaan ja vaikkei tulos tyydytä, niin oli todella hauskaa ajaa kilpaa Östbergin kanssa. Olimme molemmat siitä samaa mieltä, Heikkilä sanoi.

– Tosi sääli, että tehtiin väärä valinta säätöjen kanssa. Voittoon ei välttämättä olisi vauhti riittänyt, mutta sen jälkeen oltaisiin voitu vastata.

Kilpailun voitti latvialainen Martins Sesks, josta Heikkilä jäi lopulta reilun minuutin. Kolmanteen tilaan jäi puolestaan matkaa vain 11,8 sekuntia.

Rallin EM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Latviassa kesäkuun puolivälissä.

Katso alta kooste Puolan EM-rallin ratkaisuhetkistä.

Lue myös nämä