Rallin SM-sarja päättyy tulevana viikonloppuna Turun ja Salon ympäristössä ajettavaan kaksipäiväiseen kilpailuun. Mukana kilpailussa ja SM3-luokassa nähdään myös Go4Speed Motorsport -tiimin Patric Öhman, joka koki rajun ulosajon edellisessä osakilpailussa Sastamalassa vajaa kuukausi sitten.
Öhmanin auton kuntoon saaminen teetti runsaasti töitä, eikä kiireeltäkään vältytty. Lopulta kaikki palaset saatiin loksahtamaan paikoilleen ajoissa, ja musta Ford Fiesta polkaistiin jälleen vauhtiin viime sunnuntaina ajetuissa testeissä.
– Reilut 100 kilometriä ajettiin. Nähtiin, että kaikki toimii ja saatiin vähän palautettua hyvää fiilistä myös itse ajamiseen. Se onnistui ja mitään suurempaa vikaakaan ei ilmennyt, joten pitää olla tyytyväinen olosuhteisiin nähden. Kaikki on siltä osin erittäinkin hyvin tällä hetkellä, Öhman kuvailee.
Öhman oli jättänyt Sastamalan tapahtumat taakseen, kun hän palasi ralliauton rattiin.
– Ei se ulosajo kummitellut enää millään tavalla. Asia on käsitelty silloin ja Timo Jutilaa lainaten, ”on tehty hommia ja menty eteenpäin”. Totta kai siinä hetken kestää päästä siihen fiilikseen ja rytmiin ja juuri sen takia oli tärkeää päästä ajamaan. Saatiin tärkeitä kilometrejä ja myös hyviä vinkkejä ajamiseen ja nuotitukseen liittyen.
Ulosajossa selkänsä loukannut ja siitä parhaillaan toipuva kartanlukija Aki Sparre on tulevasta kilpailusta sivussa. Sparrea tuuraa Jukka Jämsen, joka on lukenut nuotteja Öhmanille kuluvan kauden aikana kahdessa kilpailussa.
– Aki toipuu loppukauden ja vähän ensi kauden alusta vielä. Sitten, kun ”ruoto” on suorassa ja mies on täydessä iskussa, Aki hyppää takaisin mukaan. Muutama kilpailu Jukan kanssa ollaankin ajettu, tuttu kaveri ja homma toimii. Hyvä, että saatiin tuttu kaveri vierelle, Öhman kehuu.
Öhman ei ole asettanut itselleen tulostavoitetta SM-kauden päättävään TeijoTalot-ralliin.
– Lähdetään puhtaasti ajamaan omaa kilpailua, nauttimaan ja saamaan hyvä lopetus kauteen. Sunnuntaina testeissä muutettiin aika paljon nuotitusfilosofiaa. Yritetään keskittyä enemmänkin siihen, että pystyttäisiin toteuttamaan uudenlaista ajattelutapaa nuotituksessa ja sitä siirtää ajamiseen – vähän opiskella uudestaan ja alkaa sisäistämään uusia asioita. Se olisi nyt tärkeämpää kuin tulokset itsessään, Öhman korostaa.
SM-kauden päätösralli käynnistyy perjantai-iltana ja päättyy lauantaina.