Kaksi WRC-tiimiä mukaan Japanin MM-rallin testikilpailuun

Takamoto Katsuta pääsee ajamaan Yaris WRC:llä kotimaassaan Japanissa. Hän on ajanut tällä kaudella jo kaksi SM-rallia Yariksella ja hän osallistuu vielä kahteen MM-ralliin WRC-autolla. Kuva: Toyota Gazoo Racing

Rallin MM-sarjassa kilpailevat Toyota Gazoo Racing ja Hyundai Motorsport osallistuvat WRC-autoilla Japanin MM-rallin testikilpailuun marraskuussa.

Japani palaa rallin MM-sarjaan ensi kaudella, vaikkakaan Kansainvälinen autoliitto FIA ei ole vielä lyönyt lukkoon ensi vuoden lopullista kalenteria. Testikilpailu järjestetään viikko ennen tämän kauden päättävää Australian rallia, jotta tallien edustavat pääsevät tutustumaan huoltoalueeseen ja erikoiskokeisiin ennakkoon.

Tommi Mäkisen johtama Toyotan WRC-tiimi lähettää kisaan japanilaiskuljettaja Takamoto Katsutan, joka osallistuu asvalttiralliin Toyota Yaris WRC:llä. Toyotan haastajaohjelmaan kuuluva Katsuta ajaa tällä kaudella myös kaksi MM-rallia Yariksella.

– Olen todella innoissani, että pääsen ajamaan Yaris WRC:llä japanilaisilla teillä. Toivon, että paikalle saapuu runsaasti faneja nauttimaan Yaris WRC -autosta kanssani, Katsuta kertoi rallin MM-sarjan nettisivujen mukaan.

Myös Hyundain i20 WRC -auto nähdään Japanin testikisassa. Tiimi ei ole vielä julkistanut kuljettajaparia kilpailuun.

– Aasian markkina on meille erittäin tärkeä, ja siksi tulemme mukaan. Japani ei ole kaukana Koreasta, joten toivottavasti saamme tukea korealaisilta faneilta erikoiskokeilla, Hyundain tallipäällikkö Andrea Adamo sanoi.

Japanin ralli ajetaan Gifun ja Aichin prefektuureissa. Autonvalmistaja Toyotan päämaja sijaitsee Aichin prefektuurissa Toyotan kaupungissa.

Japanissa ajettiin edellisen kerran MM-ralli vuonna 2010, jolloin kisakeskus sijaitsi Hokkaidon saarella. Tuleva keskuspaikka on Honshun ”pääsaarella” noin 300 kilometrin päässä Tokiosta.

Rallin MM-sarjan ensi vuoden kalenteri lyötäneen lukkoon tällä viikolla. Mahdollista on, että Japanissa ajetaan ensi kauden päätösosakilpailu.

Kauden seuraava MM-ralli ajetaan 22.-25. elokuuta. Katso alta video, mitä Saksan MM-rallissa on luvassa!

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi
Päätoimittaja