EK3: Heikki Kovalaisen SM-ralli pilalle, ex-formulatähti joutui keskeyttämään

Japanin rallisarjan tuoreen mestarin Heikki Kovalaisen kauden 2023 ensimmäinen SM-ralli Rovaniemellä meni pilalle jo kolmannella erikoiskokeella.
Heikki Kovalainen
Heikki Kovalainen. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kovalainen jäi Kaihuavaaran erikoiskokeen varrelle ulosajon vuoksi. Kovalainen ja kartanlukija Miikka Anttila olivat ensin käyneet ulkona, mutta pystyivät jatkamaan hetken aikaa, kunnes ralli jäi kokonaan kesken.

Jo kisan kaksi ensimmäistä pikataivalta menivät suomussalmelaiselta mollivoittoisesti, kun eroa tuli kärkeen reilusti yli minuutti.

Kilpailun kärjessä jatkaa rallin MM-sarjastakin tuttu Jari Huttunen, joka on piiskannut vanhan Skodansa kolmeen perättäiseen pohja-aikaan. Huttusen ero kisassa toisena olevaan Teemu Asunmaahan on 14,1 sekuntia.

– Hyvin on alkanut, mutta nyt oli kyllä vaikeaa. Auraamista oli tosi paljon. Saa nähdä, mihin aika riittää. Ei se lumisade ajamista haittaa, mutta muuten on hankalaa, Huttunen sanoi Moottoriurheilu.tv:n Youtube-lähetyksessä.

– Alku tuli hyvin, mutta lopussa hävisin jonkin verran. Meni vähän penkkoihin. Jari vaan menee kovempaa, ei voi mitään, Asunmaa puolestaan totesi.

Kolmanneksi kisassa nousi konkari Juha Salo, joka ohitti SM1-luokassa debytoivan Lauri Joonan reilun kymmenen sekunnin turvin. Viidennellä sijalla on Riku Tahko ennen Juuso Metsälää ja Niclas Grönholmia.

SM2-luokassa Benjamin Korhola siirtyi johtoon, kun Henri Hokkala koki ongelmia. Hokkalan edelle kiilasi myös kokenut Ville Ruokanen.

Arctic Lapland -rallissa ajetaan perjantaina vielä kaksi erikoiskoetta. Kisa päättyy lauantaina.

Arctic Lapland -rallin tilanne EK3/11 jälkeen:

 1. Jari Huttunen    Skoda   29.43,5
 2. Teemu Asunmaa    Skoda     +14,1
 3. Juha Salo        Skoda     +21,1
 4. Lauri Joona      Skoda     +33,9
 5. Riku Tahko       Hyundai   +56,3
 6. Juuso Metsälä    Skoda   +1.09,5
 7. Niclas Grönholm  Citroen +1.11,5
 8. Anssi Rytkönen   Skoda   +1.35,6
 9. Ville Hautamäki  Mitsu   +2.03,9
10. Benjamin Korhola Ford    +2.10,7
11. Ville Ruokanen   Ford    +2.22,9
12. Konsta Saarinen  Mitsu   +2.22,9
13. Henri Hokkala    Ford    +2.24,2
14. A. Lähdeniemi    Mitsu   +2.32,1
15. Jani Luhtaniemi  Ford    +2.36,9
16. Miikka Vuokila   Mitsu   +3.10,8
17. P. Keski-Korsu   Mitsu   +3.31,3

Rallin aikataulu:

Perjantai 13.1.

12.03 EK1 Jyrhämäjärvi (33,38 km)
13.26 EK2 Mäntyvaara 1 (3,50 km)
15.59 EK3 Kaihuavaara (27,93 km)
17.02 EK4 Kivalo Siikakämä (37,40 km)
18.45 EK5 Mäntyvaara 2 (3,50 km)

Lauantai 14.1.
08.53 EK6 Siikakämä (26,60 km)
09.56 EK7 Aittajärvi (22,69 km)
10.59 EK8 Ounasvaara (1,65 km)
13.42 EK9 Heinunkierto (24,96 km)
15.05 EK10 Sarriojärvi (32,48 km)
16.38 EK11 Ristilampi (31,51 km)

Lue myös nämä