WRC-tähti paljasti ison ongelmansa todellisen syyn – Hyundai ryhtyi heti toimenpiteisiin

Hyundain Adrien Fourmaux on kertonut tarkempia yksityiskohtia Portugalin MM-rallissa kokemastaan keskeytyksestä.
Adrien Fourmaux
Adrien Fourmaux. Kuva: Austral/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Fourmaux aloitti vauhdikkaasti vajaat kaksi viikkoa sitten ajetun Portugalin sorakisan. Perjantai-iltapäivänä hän joutui kuitenkin jättämään kisan kesken, kun hänen autonsa jousitukseen tuli vaurioita.

Fourmaux ja Hyundai ovat tutkineet tarkasti, mistä keskeytyksen aiheuttanut ongelma johtui.

– Olimme ajolinjalla emmekä osuneet mihinkään – emme sillä hetkellä emmekä aiemminkaan. Yksi osa ei kuitenkaan ollut oikeassa asennossa ja se oli heikentynyt toistuvien iskujen vuoksi. Se olisi voinut pettää enemmin tai myöhemmin lenkin aikana, Fourmaux paljastaa ranskalaisen Rallye-sport.fr-sivuston haastattelussa.

– Aluksi luulin, että olin hajottanut vetoakselin. Minulla ei ollut mitään hajua, mitä oli tapahtunut. Halusin tarkastaa tilanteen sekä auton sisä- että ulkokameroiden kuvaamilta videoilta ymmärtääkseni, mistä tilanne johtui. Tämän jälkeen tiimi ryhtyi entistä tarkempaan osien tarkastukseen, jotta vastaavilta ongelmilta vältyttäisiin jatkossa, Fourmaux jatkaa.

Ranskalaiskuljettaja jatkoi kilpailemista lauantaina, mutta keskeytyksestä johtuneiden aikasakkojen vuoksi hän keskittyi enemmänkin testaamiseen. Lisäksi hän sai kokemusta niin sanottuna aura-autona toimimisesta sorakisassa.

– Irtosoraa oli paljon putsattavana, eikä meillä ollut mitään taisteltavaa. Avasin vain tietä, mikä oli aika tylsää. Ajoittain tuntui siltä, että ajamme ihan turhaan.

– Erikoiskokeiden välillä työstimme kuitenkin erilaisia säätöjä, joita emme normaalisti kokeilisi, Fourmaux sanoo.

Adrien Fourmaux
Adrien Fourmaux. Kuva: Vincent Thuillier/Hyundai Motorsport GmbH

Hyundai-kuskille merkittiin lopulta Portugalista keskeytys, sillä hän jätti kisan kokonaan kesken päätöspäivänä ennen Power Stage -erikoiskoetta.

– Sunnuntaina tiesimme, että lähtöpaikan vuoksi meillä olisi hankalaa, mutta meidän piti silti yrittää. Meillä oli mahdollisuus hyötyä muiden ongelmista ja tuoda muutamia pisteitä tiimille. Lopulta meille tuli vika jäähdytykseen, joten oli järkevämpää vaihtaa osa uuteen ennen Sardinian MM-rallia, Fourmaux kertaa.

Sardinian MM-ralli on ohjelmassa ensi viikolla.

Lue myös nämä

  • Uusimmat