Rally Estonian peruuntuminen muuttaa ainakin Hyundain ja M-Sport Fordin WRC-tiimien suunnitelmia ennen Suomen MM-rallia.
Viron rallin järjestäjät ilmoittivat viime viikolla, että kilpailu jätetään ajamatta Viron autourheiluliiton kanssa syntyneen rahakiistan vuoksi. Kilpailu oli tarkoitus ajaa 24.-26. heinäkuuta eli kaksi viikkoa ennen Suomen MM-osakilpailua.
Estonia-ralli olisi ollut jälleen rallin MM-sarjan promootiokilpailu, jossa olisi nähty viime vuoden tapaan edustusta WRC-tiimeistä. Viron yleisradioyhtiö ERR:n mukaan WRC-talleista Hyundai ja M-Sport Ford olivat suunnitelleet osallistuvansa kilpailuun.
Rally Estonia olisi toiminut hyvänä testikilpailuna ennen Suomen vauhdikasta sorakisaa.
– Viime vuoden kilpailusta Virossa oli meille paljon hyötyä. Emme olleet vielä päättäneet, kuka olisi tällä kertaa startannut kilpailuun. Se on sääli, että Rally Estonia on peruttu. Keskitymme nyt pelkästään testaamiseen suomalaisilla teillä ennen Suomen MM-rallia, M-Sportin tallipäällikkö Richard Millener kertoi ERR:n mukaan.
Viron autourheiluliitto on kertonut, että se on yrittänyt saada Estonia-rallin järjestäjiä pyörtämään perumispäätöksensä. Järjestäjien mukaan se ei ole kuitenkaan mahdollista.
Suomen MM-ralli ajetaan 6.-9. elokuuta. WRC-tiimit testannevat kalustojaan Suomessa heinäkuun puolivälin tienoilla ajettavan Safari-rallin jälkeen.
Katso alta video Suomen MM-rallin reitistä.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2284,326045″ ap mute ]