WRC-tallipomo latasi suorat sanat rallin MM-sarjan rajusta tavoitteesta: ”Tästä täytyy keskustella vielä lisää”

Rallin MM-sarja siirtyy uuteen aikakauteen vuonna 2027, kun uudet tekniset säännöt astuvat voimaan.
Kauden 2025 autot, kuvituskuva
Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

FIA:n alaisuuteen kuuluva Maailman moottoriurheiluneuvosto linjasi viime vuoden joulukuussa, että vuodesta 2027 lähtien rallin MM-sarjassa pyritään kulujen selvään alentamiseen. Tämä onkin ollut toiveissa, sillä nykyisellään MM-sarjan pääluokassa kilpailemista on pidetty kohtuuttoman kalliina.

Vuodesta 2027 lähtien pääluokan auton valmistus saa linjauksen mukaan maksaa vain 345 000 euroa. Se on merkittävä alennus nykyiseen verrattuna. Nykyisen luokittelujakson aikana Rally1-luokan kilpurit ovat maksaneet arviolta noin miljoona euroa.

M-Sport Fordin tallipäällikkö Richard Millener ei vielä osaa sanoa, mihin suuntaan uudet säännöt vievät lajia. Suunta on hänen mielestään kuitenkin täysin oikea.

– En osaa sanoa autoista vielä sen tarkemmin mitään. Mielestäni kuitenkin vuosi 2027 on jo aika lähellä, Millener sanoi.

– On hyvä, että meillä on visio ja säännöt suurimmaksi osaksi paikoillaan, mutta seuraavat kolme tai neljä kuukautta ovat ratkaisevan tärkeitä, koska auton luominen vuodeksi 2027 on todella haastavaa. Olen varma, että muutkin sanovat samaa. Vaikka säännöt ovat olemassa, se ei tarkoita, että meillä olisi paljon tiimejä mukana. Katsotaan, miten tilanne kehittyy. Ainakin olemme edenneet oikeaan suuntaan, Millener pohdiskeli.

Ykkösluokan kilpurin rakentaminen vain vajaalla kolmella ja puolella sadalla tuhannella eurolla voi olla merkittävä haaste. Suurin kysymys lienee se, ovatko niin edulliset autot riittävän valovoimaisia ja onko niillä riittävän suuri ero Rally2-luokan autoihin.

– Mielestäni se on kunnianhimoinen tavoite, Millener sanoi suoraan.

– Vaikka meillä on kehys olemassa, on vielä paljon yksityiskohtia, jotka vaativat viimeistelyä, muutoksia ja säätöä. Keskustelua käydään yhä siitä, onko ehdotettu malli tarpeeksi hyvä pääluokan autoksi. Olemme myös pohtineet, haluammeko kilpailla suoraan Rally2-luokan kanssa vai tarjota jotakin täysin erilaista. Ehkä tästä täytyy keskustella vielä lisää, Millener jatkoi.

Uusien sääntöjen tarkoituksena on houkutella lisää valmistajia mukaan rallin MM-sarjaan. Jo vuosia MM-sarjassa on ajanut vain kaksi täysiveristä tehdastallia, Toyota ja Hyundai. Tähän toivotaan nyt muutosta.

Kustannusten lasku tekee Millenerin johtaman M-Sportin kaltaisten yksityistiimien elämästä helpompaa, mutta ovatko kustannusten lasku riittävä houkutin uusille valmistajille?

– Kaikki riippuu siitä, kuinka moni tiimi sitoutuu vuoteen 2027. Jos tiimejä ei saada sitoutumaan ajoissa, se voi antaa lisää aikaa säätää sääntöjä vuoteen 2028 mennessä, Millener sanoi.

– Lisäksi on keskusteltu sarjan myynnistä uudelle promoottorille. Jos se toteutuu, muutoksella voi olla vaikutusta myös sääntöihin. Jos joku uusi taho tuo mukanaan erilaisen suunnan tai rahoituksen, se voi vaikuttaa myös teknisiin määräyksiin. Vaikka kaikki näyttää etenevän oikeaan suuntaan, epävarmuustekijöitä on edelleen paljon, eikä kenelläkään ole vielä varmaa sitoutumista. Meidän täytyy odottaa ja katsoa, miten tilanne kehittyy, hän jatkoi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat