WRC-tallille taas lunta tupaan – tallipäällikkö: Emme ole kriisissä

Hyundain WRC-tallille ei jäänyt paljon positiivista kerrottavaa viime viikonloppuna ajetusta Kenian Safari-rallista.
Oliver Solberg
Hyundailla ei kulkenut Safari-rallissa. Kuva: Austral/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Thierry Neuville sijoittui parhaana Hyundai-kuljettajana viidenneksi, mutta edelle ehti peräti neljä Toyota-kuskia. Neuville keskeytti kisassa kertaalleen, joten sinänsä belgialainen voi olla tyytyväinen loppusijoitukseensa ja yhteensä 15 pisteen pottiinsa.

Muista Hyundai-kuljettajista Oliver Solberg sijoittui kymmenenneksi, ja Ott Tänak joutui jättämään kisan kokonaan kesken.

– Tuloksen perusteella emme tietenkään voi olla tyytyväisiä. Me kaikki olemme turhautuneita. Nyt katsotaan, miten talli reagoi vaikean viikonlopun jälkeen, Hyundain tallipäällikön hommia hoitava Julien Moncet totesi Belgian yleisradioyhtiö RTBF:n haastattelussa.

Hyundaille kauden avauspuolisko on ollut surkea. Talli saavutti ensimmäisen voittonsa vasta kesäkuun alussa Sardiniassa, mutta Keniassa lunta tuli taas tupaan.

– Antaisin suorituskyvyllemme kaksi tai kolme pistettä kymmenestä, mutta tallin hengelle annan kahdeksan pistettä, Moncet pisteytti.

Hyundai on ollut viime vuoden lopusta saakka ilman varsinaista tallipäällikköä. Neuville vaati jälleen Safari-rallin jälkeen, että Hyundain organisaatioon pitäisi tehdä uudistuksia.

Lue myös: Rallitähdeltä jälleen tiukkaa tekstiä tiimistään – ”Toivottavasti muutoksia nähdään pian”

– Emme ole kriisissä. Olemme kohdanneet odottamattomia asioita. Lista on pitkä ja meillä on paljon asioita hoidettavana, mutta olemme tehneet toimintasuunnitelman. Olemme myös työstäneet organisaatiotamme, Moncet sanoi.

Hyundai-kuljettajat ovat kohdanneet useita ongelmia autojensa kanssa tämän kauden kisoissa. Hyundain i20 N Rally1 -hybridikilpurin luotettavuus ei ole vielä hyvällä tasolla.

– Meidän pitää hallita kuljettajien turhautuminen. Olemme keskustelleet heidän kanssaan ja he ovat ymmärtäneet, mitä me haluamme tehdä ja mihin suuntaan me haluamme mennä. Nyt meidän täytyy hoitaa homma.

– Kausi on jo puolivälissä ja erot ovat isoja kuljettajien ja valmistajien MM-sarjoissa. Mutta me emme luovuttamassa tänä vuonna, koska auto pysyy samana myös vuosina 2023 ja 2024, Moncet painotti.

Rallin MM-kauden seuraava osakilpailu ajetaan heinäkuun puolivälissä Virossa.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.

Katso alapuolelta kooste tapahtumarikkaasta Safari-rallista.

Lue myös nämä

  • Uusimmat