WRC-tähden unelma kotikisasta jälleen murskaksi – ”Eihän tässä ole mitään järkeä”

M-Sport Fordin ykköstähti Craig Breen pettyi, kun Ison-Britannian MM-ralli jää jälleen ajamatta.
Craig Breen
Craig Breen. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Britannian MM-ralli meni pipariksi, kun Pohjois-Irlannissa ei saatu rahoitusta kuntoon vuoden 2022 kisaa ajatellen. Edellisen kerran Britanniassa on ajettu MM-pisteistä vuonna 2019, kun Wales isännöi viimeisen kerran WRC-karkeloita.

Isku oli kova sekä brittifaneille että kisajärjestäjille kuin myös MM-sarjassa kilpaileville kuljettajille. Varsinkin irlantilainen Craig Breen odotti kovasti kilpailemista Pohjois-Irlannin asvalttibaanoilla. Unelma kilpailemisesta kotisaarella MM-tasolla joutuu edelleen odottamaan toteutumistaan.

– Rehellisesti sanottuna se oli tosi kova isku. Olen pahoillani Bobbyn (Pohjois-Irlannin rallin nokkamies Willis) ja kaikkien niiden puolesta, jotka ovat rallia varten tehneet töitä. He ovat laittaneet koko sydämensä peliin tähän juttuun jo monen vuoden ajan, Breen tuskastelee Dirtfishin sivuilla.

– En tiedä, mikä siellä oli esteenä, mutta eihän tässä ole mitään järkeä. MM-sarja todella tarvitsisi kilpailun Britanniassa. Ymmärrän toki, että minulla on tässä oma lehmä ojassa, mutta kyllä sarja tarvitsee kisan meillä päin, Breen jatkaa.

Breenin lisäksi MM-sarjan tähtikategoriaan kuuluu myös walesilainen Elfyn Evans. Brittikuskeille kotikisa tulisi tarpeeseen.

– Olen kertonut Bobbylle, että teen mitä tahansa kulisseissa ja rummutan kotirallimme puolesta. Luulisin, että minä ja Elfyn haluamme ehdottomasti molemmat kotirallin. Elokuussa keli olisi vielä ollut kuiva ja varmasti ralli olisi ollut hieno tapahtuma, Breen toteaa.

Britannian ralli ajettiin pitkään Walesissa, mutta taloushuolet pakottivat miettimään siirtoa. Pohjois-Irlannissa kaikki oli jo kunnossa, mutta Walesin tavoin myös toiselle puolella Irlanninmerta viranomaisten rahoitushalukkuus ei ollut tarpeeksi suurta.

– Onhan tämä vähän outoa. Viimeksi ajoimme Walesin metsissä vuonna 2019. Siitä on jo aika pitkä aika. Kisa on aina ollut suosittu tapahtuma Britanniassa, joten on tosiaan outoa, että emme enää aja täällä, Breen miettii.

WRC-kalenterissa on edelleen merkittynä yksi asvalttiralli elokuulle, mutta kisajärjestäjä on auki. Pohjois-Irlannin suunnitelmien kariuduttua vahvin ehdokas tuolle paikalle on Ypres-ralli Belgiassa. Myös Monzan tiedetään haluavan jälleen järjestää MM-ralli kahden edellisvuoden tavoin.

Katso alapuolelta, kuinka Kalle Rovanperä testasi Ruotsin MM-rallia varten.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,397820″ ap mute]

Lue myös nämä