WRC-tähden ote palkintosijasta kirposi Rooman EM-rallissa – ”Yritämme ihan täysillä”

Craig Breen
Craig Breen. Kuva: Frederic Le Floch
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundain rallitallista tuttu irlantilaiskuski Craig Breen tipahti viidenneksi Rooman EM-rallin sunnuntain iltapäivän lenkillä. 

Vielä aamulla Viron MM-rallissa seuraavan kerran WRC-autoa ajava Breen haaveili palkintosijasta, mutta kolmantena oleva norjalainen teinitähti Oliver Solberg on karannut jo liki 40 sekunnin päähän. Tuota eroa Breen ei kolmella jäljellä olevalla erikoiskokeella aja kiinni ellei Solberg ajaudu ongelmiin. Breenin edelle on kiilannut myös Simone Tempestini vajaan kahden sekunnin turvin.

– Yritämme ajaa ihan täysillä. Iltapäivän toisella pätkällä olimme todella pahoissa vaikeuksissa, intialaisen rengasvalmistaja MRF:n renkailla testiä ajava Breen kommentoi.

Toni Gardemeisterin tiimin Skoda Fabia Evolla ajava Emil Lindholm ajaa Breenin tavoin MRF:n renkailla. Lindholm on keskittynyt ajamaan varmasti kaikki kilometrit kotiin ja eroa onkin muodostunut kärkeen jo kaksi ja puoli minuuttia. Kokonaistilanteessa Lindholm on kymmenentenä.

– Teimme taas pieniä muutoksia autoon, mutta olemme ajaneet varovasti. Katsotaan, mitä kaverit edessä tekevät. Pysyttelemme rauhallisin mielin, Lindholm totesi.

Kisan johdossa jatkaa venäläinen Aleksei Lukjanuk. Citroen-kuski on pitänyt rallin johtopaikkaa avauspätkältä lähtien. Toisena oleva isäntämaan Giandomenico Basso on ollut sunnuntaina Lukjanukia nopeampi, mutta eroa ei ole supistunut tarpeeksi. Venäläisen johtoasema on yhä 23,9 sekuntia.

Rooman EM-ralli, tilanne ek 12/15 jälkeen:
1. Aleksei Lukjanuk Citroen 1.38.59,5
2. Giandomenico Basso Volkswagen +23,9
3. Oliver Solberg Volkswagen     +58,4
4. Simone Tempestini Skoda      +1.35,3
5. Craig Breen Hyundai          +1.37,6
6. Efren Llarena Citroen        +1.57,0
7. Gregoire Munster Hyundai     +2.12,8
8. Filip Mares Skoda            +2.18,5
9. Rudy Michelini Volkswagen    +2.24,8
10. Emil Lindholm Skoda         +2.32,3

Lue myös nämä

  • Uusimmat